Leidit kentällä
Keskisuomalaisessa jalkapalloilussa ja erotuomaritoiminnassa jo pitkään mukana olleet Johanna Itkonen ja Minka Vekkeli ovat löytäneet oman paikkansa väliin hyvinkin miehisessä maailmassa. Tie on ollut ajoin kivikkoinen, mutta aina myös antoisa. Pupillissa 1/2018 julkaistussa artikkelissa Itkonen ja Vekkeli kertovat urastaan.

Johanna Itkonen (oik.) toimii tällä hetkellä mm. KSETK:n kerhomestarina ja JyPK:n puheenjohtajana. Minka Vekkeli (vas.) on kahden sapattivuoden jälkeen tehnyt jälleen paluun erotuomaroinnin pariin.
Naisia jalkapalloerotuomareista – tai erotuomareista nyt ylipäänsä – on edelleen hyvin pieni osa. Keski-Suomi ei muodosta tässä poikkeusta; Jyväskylässä voi paikkakunnan asukasrakenteen ja suuren opiskelijayhteisön myötä katsoa naisia olevan mukana toiminnassa jopa poikkeuksellisen vähän.
Johanna Itkonen, 33, ja Minka Vekkeli, 25, ovat kuitenkin olleet poikkeuksia tähän sääntöön. Molemmat ovat olleet mukana erotuomaritoiminnassa nuorehkosta iästään huolimatta jo pitkään – jo niin pitkään, että molemmille on ehtinyt tulemaan jo ns. mitta täyteen; Itkonen lopetti ”toistaiseksi lopullisesti” erotuomaroinnin muutama vuosi sitten ja Vekkelikin piti kahden vuoden sapattivapaan, mutta on tehnyt taas vahvan paluun harrastuksen pariin.
– Suomeen palattuani puntaroin aikani, jatkanko tuomarointia. Vastaanotto on kuitenkin ollut jälleen hyvä, ja kun kerhon ja liitonkin puolelta on luvattu tukea ja näytetty vihreää valoa, niin miksenpä olisi jatkanut. Liitosta todettiin, että minut kyllä muistetaan, ja olenkin nyt mukana naisten liigaringissä hieman ns. spesiaalitapauksena. Itse olen asettanut tavoitteeksi kv-kentät kaudelle 2020, Vekkeli paljastaa.

Oletko oman elämäsi Pontus Jäntti? Pysyykö kynäote hallussa kuin Olahin Pentillä? Nyt on oiva mahdollisuus päästä pätemään, kun KSETK:n sulkapallo- ja pöytätennismestaruusturnaukset taistellaan läpi Liikuntakeskus Buugissa lauantaina 2.3. klo 10.00 alkaen! Turnaukseen on 10 euron omavastuuosuus, joka maksetaan yhdistyksen tilille ennen pelejä. Ilmoittautuminen Nimenhuutoon.

Tulevan kauden futsal-pelit ovat pyörähtäneet väkevästi käyntiin eri sarjatasoilla, ja eräänä merkkinä tästä on KSETK:n Timo Onatsu saanut pakata jälleen matkakassinsa. Onatsu on matkannut alkuviikosta Serbiaan, jossa pelataan keskiviikkona UEFA Futsal Champions Leaguen ottelu Ekonomacin ja tshekkiläisen Chrudimin välillä. Toisena tuomarina ottelussa toimii valkovenäläinen Vitali Rakutski ja kolmantena belgialainen Juan Boelen. Ottelu alkaa Serbian keskiosissa sijaitsevassa Karagujevacin kaupungissa Suomen aikaa klo 21.30.
Tenniksen KSETK Open taisteltiin lauantaiaamupäivänä läpi paikoin valitettavan liukkaalla Hippoksen massakentällä. Massivisella kolmen pelaajan kaaviolla läpiviedyn turnauksen vei nimiinsä Paul Lipiäinen, joka näin ollen kirkasti kahden vuoden takaisen hopeansa kullaksi.