Uudet tuomarit heti tositoimiin

Peruskurssille osallistuneiden erotuomareiden huhtikuinen aherrus huipentui kuluneena viikonloppuna ensin perjantaiseen kenttäkoulutukseen ja osalla myös lauantaina ensimmäisiin peleihin Komeettojen Kevätturnauksessa Kotalammen Comets Parkissa. Paikalla olivat myös SPL:n kouluttajat ja KSETK:n erotuomarit jakamassa keltanokille kullan arvoisia neuvoja ja palautetta.

– Tämä on ollut varsin tiivis koulutusputki, sillä perus- ja jatkokurssin sekä kenttäkoulutuksen ja nyt näiden ensimmäisten pelien myötä sen pituudeksi tulee kaikkiaan 19 tuntia. Olemme halunneetkin tehdä tästä tiiviin koulutuksen, jotta tuomarit pääsevät heti kiinni käytäntöön ja oikeisiin peleihin, SPL:n Keski-Suomen piirin kouluttaja Jouni Aapajärvi kertoo.

Aapajärven lisäksi Kotalammella olivat palautetta antamassa Mikko Lehtola, Ville Koskiniemi, Sami Hjelt ja Ville Minkkinen. Palautteen lisäksi uudet tuomarit saivat KSETK:n toimesta pillin, erotuomarimerkin ja varoituskortit. Myös erotuomaripaitoja on kysynnän ja tarjonnan kohdatessa jaettu uusille tuomareille.

– On mukava ollut huomata, että kokeneilta tuomareilta löytyy aikaa ja halua antaa oma panoksensa tähän toimintaan ja jakaa tietoutta eteenpäin, Aapajärvi kertoo.

Eräs ensikasteen saaneista tuomareista oli Marko Kangas, 37.

– Pidemmän aikaa on ollut mielessä kokeilla tuomarin hommia, kun oma pelaaminen on hiljalleen jäämässä vähemmälle. Kurssilta sai hyvät eväät tähän touhuun, mutta olihan se ensimmäisen pelin ekat kymmenen minuuttia hieman hakemista. Sijoittumisen kanssa on varmasti tehtävä töitä jatkossakin. Pelaajan ajatusmaailma on niin erilainen tuomariin verrattuna, Kolmosessa futsalia ja Kutosessa jalkapalloa yhä pelaava Kangas kertoo.

Kangas odottaa mielenkiinnolla alkavaa kautta.

– Näitä junioripelejähän nämä ensimmäiset kauden pelit varmasti suurelta osin tulevat olemaan. Kokkola Cupiin ajattelin lähteä mukaan, kun olen sieltä kotoisinkin, Kangas kertoo.

Seuraava uusien tuomareiden tarkkailutapahtuma on kesäkuun Jyväskylä Cupissa.

Päivän kuvasatoa löytyy kerhon galleriasta.

Marko Kangas (vas.) ja Jouni Aapajärvi kävivät Kotalammella läpi Kankaan ensimmäisen erotuomaritehtävän tapahtumia.

Peruskurssilla ilahduttava osanotto

Palloliiton Keski-Suomen piirin järjestämällä tämän vuoden jalkapalloerotuomarin peruskurssilla on ilahduttava osanotto. Paikalle Voionmaan koululle ilmestyi perjantaina 15 uutta tuomarilupausta.

– Viime vuosina peruskurssi on vetänyt seitsemästä viiteentoista henkeä, joten tämän vuoden määrä on mainio, piirin kouluttaja Jouni Aapajärvi kertoo.

Kurssilaisista suurin osa oli Jyväskylästä ja Muuramesta, mutta oltiinpa paikalle saavuttu aina Karstulaa myöten. Myös KSETK kävi kurssin aluksi esittäytymässä uusille kurssilaisille kertoen yhdistyksen toiminnasta ja sen tarjoamista eduista.

Aapajärven ja Lasse Koistisen vetämän kaksipäiväisen koulutuksen lisäksi uusien tuomareiden huhtikuinen urakointi jatkuu kenttäkoulutuksella, jatkokurssilla sekä ensimmäisillä peleillä Komeettojen turnauksessa loppukuusta.

Peruskurssille osallistui tänä vuonna 15 henkeä.

Vaajacupiin tuomareita ja toimihenkilöitä!

K-SETK:n eräs keskeisimmistä voimainponnistuksista ja tulolähteistä, eli futsalin Vaajacup pelataan tulevana viikonloppuna Huhtasuon koululla. Otteluita ja toimintaa on lauantaina klo 9-20.30 ja sunnuntaina klo 10-17. Tapahtumaan kaivataan nyt kipeästi tuomareita, toimitsijoita ja kahvion pitäjiä! Eli jos viikonlopussasi on edes jokunen avoin tunti, ota välittömästi yhteyttä kerhomestari Johanna Itkoseen (050-3603437 tai johanna.itkonen(ät)ksetk.fi). Kaikkien panosta tarvitaan!

Kuukauden kasvo: Eelis Loikkanen

Eelis Loikkanen, Varkauden lahja keskisuomalaiselle erotuomaritoiminnalle.

KSETK:n nettisivujen juttusarjassa tutustutaan kerran kuukaudessa hieman lähemmin yhteen keskisuomalaiseen oikeudenjakajaan. Toisena uhrina on Eelis Loikkanen, KSETK:n taloudenhoitaja ja tämän kevään kuntavaaliehdokas (kok.).

Moro! Dario tossa käski kysyä, että oletko koskaan pelin jälkeen ottanut pahasti yhteen joukkueen taustahenkilön kanssa?

No nyt kun kysyit, niin kyllä olen, ja aika ikimuistoisesti. Viime vuonna Kai Pahlman -lopputurnauksessa olin keskellä ottelussa MP-TPS, kun TPS:n valmentaja, vanha maajoukkuepelaaja, huusi ja haistatti omalle pelaajalleen voimakkuudella, joka ei jäänyt epäselväksi katsojiltakaan. Tilanne on nähtävissä https://www.youtube.com/watch?v=HzkJq6eIMZU&t=87s . Tarkoituksenani ei ollut heittää valmentajaa ulos, mutta hänen käyttäytyessä epäkunnioittavasti ajoin hänet ulos.

Tämä tilanne jäi ilmeisesti miestä vaivaamaan, sillä iltapalalla ravintolan linjastolla, jossa niin joukkueet kuin tuomaritkin asioivat, nostaessani meetvurstia omalle ruisleivälleni kyseinen valmentaja tuli ”selvittämään asioita” kanssani”. Tilanne jatkui siten, että hän ryhtyi huutamaan minulle ratkaisustani päivän pelissä ravintolan raikuessa ja ruokailijoiden katsoessa hämmentyneenä välikohtausta. Kuulemma hän olisi halunnut ”mennä yhdessä tohon vähän sivummalle ja selvittämään nämä asiat kuin miehet”, mutta kohteliaasti kieltäydyin tarjouksesta kehottaen tekemään valituksen turnausjärjestäjille. Tilanne päättyi, kun valmentajan taustajoukoista tuli mies anteeksipyytävä katse naamallaan vetämään miehen pois minun naamaltani.

Noh, tein sitten asiasta raportin, ja kyseinen koutsi sai muutaman ottelun toimitsijakiellon tuleviin otteluihinsa. Ei siinä sen kummempaa.

Read more

Uusien tuomarien kurssi 31.3.-1.4.

Erotuomarointi on iloinen harrastus!                                           © Sole Salmijärvi

Palloliiton Keski-Suomen piiri järjestää tänäkin keväänä jalkapalloerotuomarin peruskurssin. Kurssi järjestetään 31.3.-1.4. Voionmaan lukiolla osoitteessa Voionmaankatu 17-19. Perjantaina 31.3. kurssi kestää klo 17-21 ja lauantaina 1.4. klo 10-17. Kurssiin kuuluva kenttäkoulutus on vuorossa 21.4. klo 17-19 Viitaniemen kentällä.

Kurssi sisältää sääntökirjan ja on ilmainen. Kurssille osallistuvan on oltava 15 vuotta täyttänyt.

KSETK on perinteisesti tullut harrastusta aloittavia tuomareita vastaan ja lahjoittanut kurssin suorittaneille tuomaripaitoja, pillejä, varoituskortteja ja SPL:n erotuomarimerkkejä.

Ilmoittautumiset: jouni.aapajarvi(ät)jkl.fi. Lisätiedot: Jouni Aapajärvi 044-3236079.

Kuukausikerho maanantaina 13.3.

KSETK:n seuraava kuukausikoulutus on vuorossa maanantaina 13.3.2017 klo 18.30 alkaen Voionmaan lukiolla (Voionmaankatu 17-19). Aiheena on vuorovaikutus erotuomaritoiminnassa. Kouluttajana toimii kautta aikain Suomen menestynein jalkapalloerotuomari ja viime vuosina paljon Palloliiton huipputuomareiden koulutuksesta vastannut Ilkka Koho. Vuorovaikutus on erittäin tärkeä osa erotuomarina toimimista, joten toivottavasti jäsenistö saapuu sankoin joukoin paikalle kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta Ilkan johdolla.

Futisreissu syksyllä ulkomaille?

KSETK:n suunnitteilla oleva jäsenmatka suuntautunee Saksaan tai Englantiin.

KSETK:n hallituksessa on keskusteltu ajatuksesta järjestää kerhomatka ensi syksynä ulkomaille. Ensi alkuun kartoitetaan jäsenistön kiinnostusta moista futispainotteista reissua kohtaan.

Reissun suunniteltu ajankohta olisi lokakuu ja suuntana mitä todennäköisimmin Saksa (Bremen, Berliini tai jokin muu kohde) tai Englanti (Lontoo ympäristöineen). Matkan kesto olisi perjantaista sunnuntaihin/maanantaihin. Matkan kiinteät kustannukset (lennot ja muut matkat, hotellit ja peliliput) pyritään pitämään noin 400 eurossa.

Eli jos tällainen porukkamatka kiinnostaa edes alustavasti, laita meiliä paul.lipiainen(ät)ksetk.fi. Samalla voi esittää toiveita matkan kohteesta, ajankohdasta ja kestosta.

Matkan toteutuminen, kohde, ajankohta ja tarkempi hinta pyritään lyömään lukkoon loppukesästä.

Futsalin Vaajacupissa yksi liigapaikka auki!

”Liiga” on tarkoitettu lähtökohtaisesti joukkueille, jotka koostuvat pelipassin omaavista futsalisteista.

25. – 26. maaliskuuta Jyväskylässä Huhtasuon yhtenäiskoulun upouudella ja täysimittaisella futsal-areenalla pelattavan Vaajacupin ”Liiga” -sarjassa on vielä paikka auki yhdelle joukkueelle. Sarja on tarkoitettu lähtökohtaisesti joukkueille, jotka koostuvat pelipassin omaavista futsalisteista. “Divari” -sarja sen sijaan on jo täysi.

Otteluiden peliaika on 13 min. tehokasta aikaa, joilloin yhden ottelun kesto on noin puoli tuntia. Lähtökohta turnaussysteemille on “Alkulohkopelit (3 kpl) lauantaina, jatkopelit (1-3 kpl) sunnuntaina”. Pidätämme kuitenkin oikeuden muokata sarjasysteemiä taataksemme mahdollisimman onnistuneen tapahtuman kaikille osallistujille.

”Liiga” -sarjaan voi ilmoittautua alla olevasta linkistä löytyvällä lomakkeella ja maksamalla osallistumismaksun (150€). Pyydettäessä toimitamme laskun osallistumismaksusta.

Maksuohjeet:
Saaja: Keski-Suomen Erotuomarikerho ry
Tilinumero: FI89 5290 0240 0953 05.
Summa: 150€
Viestikenttään ilmoittautuneen joukkueen nimi.

Ilmoittautumislomakkeeseen alla olevasta linkistä:
https://goo.gl/forms/nOyxcZ7gEwWBtWlO2

Facebook ryhmän löydät täältä:
https://www.facebook.com/events/1916242741932111/

1 18 19 20 21