Puheenjohtajan uudenvuoden tervehdys

Tervehdys arvon Keski-Suomen Erotuomarikerhon jäsenistö!

Kiitän saamastani luottamuksesta syyskokouksessa puheenjohtajan pestiin. Kulunut vuosi oli minulle neljäs Keski-Suomen erotuomarikerhon johtokunnassa. Olen saanut toimia sihteerinä kolmen erilaisen puheenjohtajan ja ihmisen hallituksessa. Koen, että Martti Melinin, Santtu Kedon ja Ville Koskiniemen jälkeen kerhomme on hyvällä tiellä ja hyppään uuteen rooliini luottavaisena.

Johtokunnan toimivaan kokoonpanoon ei suuria muutoksia tullut, ainoastaan Vekkelin Minka tuli Villen tilalle uutena ryhmään. Suuret muutoksen tuulet puhaltavat sen sijaan Palloliitossa, kun itsenäiset piirit ja keskusorganisaatio yhdistyvät yhdeksi valtakunnallisesti johdetuksi, mutta alueellisesti toimivaksi palveluorganisaatioksi.

Ensi vuoden aikana tulee väistämättä muutoksia kerhon ja kattojärjestön toimintaan. Myös alueemme erotuomarivastaava vaihtuu, kun pitkään pestissä oto-pohjalta toiminut Jouni Aapajärvi vaihtuu täyspäiväisesti tehtävään alkavaan Timo Onatsuun.

Tässä vaiheessa on vielä mahdoton sanoa yksityiskohtaisesti millaisia muutoksia nämä asiat tuovat. Olemme Timon kanssa sopineet, että hän tulee kuukausikerhoon tarkemmin avaamaan tulevia muutoksia. Tässä jo odottelen suurella mielenkiinnolla tulevaa yhteistyötä Timon kanssa. Uskon, että muutoksista huolimatta – tai niiden takia – yhteistyö katto-organisaation kanssa tulee jatkumaan hyvänä ja pystymme edelleen kehittämään erotuomaritoimintaa alueellamme.

Tätä kirjoittaessa futsal-kausi on täydessä käynnissä, jalkapallossa harjoitusottelut ovat pyörähtäneet käyntiin, kerhon perinteinen sunnuntain pelivuoro startannut ja ensimmäinen kuukausikerho tulossa kulman takana. Eikä uuden jalkapallokauden alkuunkaan ole enää kovin pitkä aika.

Kerhon vuoden ensimmäinen voimain koetus on totutusti jälleen maaliskuun lopulla pelattava futsalin Vaaja Cup. Toivon kerhon jäseniltä jatkossakin samaa hyvää aktiivisuutta mitä aikaisempina vuosina on nähty.

Vuonna 2020 on jälleen paljon pelejä ja turnauksia hoidettavana; jatketaan yhdessä laadukkaan työn tekemistä! Sitä ennen kuitenkin otetaan hetki happea ja nautiskellaan. Kiitokset kuluneesta vuodesta ja tervetuloa mukaan uudella vuosikymmenellä niin vanhat kuin uudetkin jäsenet.

Hyvää uutta vuotta!

 

Ville Minkkinen

Puheenjohtaja