Kuukauden kasvo: Marko Kangas

Tämän kertaiseksi Kuukauden Kasvoksi valikoitui Kunnon kaverin kiululla kauden päättäjäisissä palkittu Marko Kangas. (Julkaistu Pupillissa 1/2019)

 

Kenes poikia sitä ollaan, ja millä asialla?

Marko Kangas, ikää on 40 vuotta. Kotoisin Keski-Pohjanmaalta, Kokkolasta.

 

Millainen on oma taustasi jalkapallon pelaajana?

Pelasin jalkapalloa koko nuoruusajan maalivahtina Kokkolan Palloseurassa. Aikuisiällä olen Keski-Suomessa pelannut Kampuksen Dynamossa. Nykyisin keskityn enemmän tuomarointiin kuin pelaamiseen. Ikämieskisoihin olisi vielä tarkoitus osallistua!

 

Kuinka innostuit ryhtymään erotuomariksi?

Onhan tuomariksi ryhtyminen ollut mielessä pitempään. Liikunnallinen harrastus, joka vaikutti mielenkiintoiselta ja haastavalta. Ajattelin, että nyt on aikaa keskittyä ja tutustua erotuomarin sielun maisemaan – peruskurssille ensin siis jalkapallosta ja siitä sitten syvään päähän!

Kokkolasta Jyväskylään singahtanut Marko Kangas on ollut jo neljän kauden ajan tuttu näky piirin peleissä Keski-Suomen alueella.

Mones kausi menossa?

Taitaa olla nyt kolmas tai neljäs kausi meneillään, eli olen aika tuore tuomari.

 

Monta peliä kaudessa tuomitset keskimäärin?

Jalkapallo- ja futsal-tuomaroinnit yhteenlaskettuna varmaankin yli 60 peliä.

 

Mikä on urasi kohokohta?

Näin lyhyellä uralla kohokohta oli eka peli yksin…

 

Entä karmein kokemus?

Aluevalmennuskeskuksen kaksi ottelua alkusyksystä, joissa oli kovassa flunssassa, kun korvaajaa ei ollut mahdollista saada. EI ollut miellyttävä kokemus se! Keväällä avustavana erotuomarina puolestaan huomasin, että jalka on oikeasti rikki – minulta oli revennyt pohjelihas. Siitä sitten loppupeli menikin kohtalaisessa fiiliksessä. Varsinainen pelitilanteeseen liittyvä karmein kokemus oli kai se kerta, kun aloitin jo loppuvihellyksen tilanteessa, jossa pelaaja olisi päässyt tekemään melko varmasti maalin… olisi varmaan pitänyt katsoa vielä tilanne loppuun. Onneksi ottelu oli tuossa vaiheessa jo ratkennut, mutta jäihän se hiukan kieltämättä kaivelemaan.

 

Oletko mieluummin päätuomari vai avustava?

Ei ole väliä.

 

Mikä on paras puolesi erotuomarina?

Tätä pitäisi varmaan kysyä joltain muulta, mutta ehkäpä rauhallisuus.

 

Mistä löytyy eniten kehitettävää?

Ehkäpä tietynlainen ”tilanteeseen meno” ja uskottavuus. Tuomioiden perustelun ulosannissa tuntuu olevan myös kehitettävää, kun pelaajilla tuntuu joskus olevan vaikeuksia niitä ymmärtää…

 

Tavoitteesi erotuomarina?

Kehittyä paremmaksi ja pysyä kunnossa. Lisää hienoja kohokohtia. Toivottavasti kesällä 2020 olisi mahdollista osallistua Kokkola Cupiin tuomarina!

 

Kuinka käsittelet epäonnistumiset ja tuomioihisi kohdistuvan kritiikin?

Virheet tai keskustelua aiheuttaneet tilanteet käyn usein läpi mielessä ja tarvittaessa sääntökirjan kanssa.

 

Esikuvasi erotuomarina?

Pierluigi Collina omalla olemuksellaan.

 

Mitä hyvältä erotuomarilta vaaditaan?

Hyvä erotuomari on sosiaalinen, reipas, liikunnallinen, luotettava ja täsmällinen!

 

Pelaajataustaa kauden päättäjäisissä Kunnon kaverin kiululla palkitulta Marko Kankaalta löytyy maalivahdin roolista.

Mitä mieltä olet videotarkistuksista jalkapalloerotuomaroinnissa?

Katsotaan, mitä siitä syntyy. Osaa tarkastuksista en ymmärrä – annetaan virheen olla osa peliä, niin hyvä tulee! Eli oikein käytettynä toimiva tuki, mutta väärin käytettynä haitaksi pelille.

 

Terveisesi mahdollisesti erotuomariuraa suunnittelevalle henkilölle.

Tämä on liikunnallinen harrastus, josta maksetaan pieni palkkio ja se myös kannustaa pitämään itsensä kunnossa tuottaen lukuisia kokemuksia erityyppisten ihmisten kohtaamisesta kentällä ja kentän ulkopuolella. Kannustusta saa kollegoilta kentällä kuin myös sen ulkopuolella. Oli sitten kyse nuorista tai aikuispelaajista, niin erotuomarointi on sosiaalinen tapahtuma, jossa on tunnetta!

 

Onko sinulla muita harrastuksia?

Höntsäfutis ja -futsal, tennistä, metsästystä, sivutoimista opiskelua, koiraurheilua, kuntosalia jne.