Kuukauden kasvo: Juuso Pusa

KSETK:n nettihaastattelusarjan tämän kertaisena uhrina on yhdistyksen virallinen rokkimiäs ja mökkitikkamestari Juuso Pusa!

Muiden meriittiensä ohella Juuso Pusa (kesk.) on KSETK:n hallitseva mökkitikkamestari. Himmeämmät mitalit menivät viime kesänä Kiviniemessä kerhon ex- ja nyk-puheenjohtaja Villeille, Koskiniemelle (vas.) ja Minkkiselle (oik.).

Moro!  Vesterisen Jammi käski tossa kysyyn että onko aikomusta lähteä katsomaan EM-kisoja ihan paikan päälle?

Olisihan se ollut mahtavaa käydä katsomassa tätä historialista tapahtumaa, mutta taitanen jäädä odottelemaan seuraavia kisoja.

 

Kenes poikia sitä ollaan, ja millä asialla

Olen Juuso Pusa ja ikää on kertynyt 38 vuotta, vaikkei siltä tunnu. Elämässä olen kerennyt tekemään paljon kaikkea, kun innostun uusista asioista ja lähden moneen mukaan ennakkoluulottomasti. Viimeiset vuodet on mennyt ravintolayrittäjänä ja samalla olen opiskellut tradenomiksi. Tämän vuoden aikana olisi tarkoitus keksiä jotain uusia työkuvioita.

 

Millainen on oma taustasi jalkapallon pelaajana?

Nuorena tuli lähinnä kesäisin potkittua huvikseen. Ei meillä ollut edes joukkuetta. Tosin kun ikää oli tarpeeksi niin pääsi pelaamaan ukkojen sekaan. Ekana vuonna ukkojen joukkueessa oltiin kolmansia paikallisessa puulaakissa ja toisena vuonna voitettiin. Pelasin pääsääntöisesti maalivahtia – eikä minusta kentällä paljoa apua joukkueelle olisi ollutkaan.

 

Kuinka innostuit ryhtymään erotuomariksi?

Tuomaritouhuihin sotkeuduin poikani harrastuksen myötä. Hän on pelannut kohta kahdeksan vuotta, joka on ihan kohtuullinen määrä, kun ikääkin on vasta 12. Alkuvuosina kyseltiin vanhempia toimimaan pelinohjaajana harkkapeleissä, ja minä olin verran vatipää, että olin harvoja, joka tähän suostui. Vuosien myötä pelien vauhti kuitenkin rupesi kasvamaan sellaiseksi, että totesin tähän tarvittavan oikeasti jotain pätevyyksiä. Pojan harrastuksesta oli siinä vaiheessa tullut myös jo niin iso juttu, että ollakseni avuksi hänelle siinä koin tarvitsevani syvempää ymmärrystä jalkapallosta. Joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kurssille! Siitä se sitten lipsahti.

 

Mones kausi menossa?

Takana on kaksi kautta jalkapalloa ja futsalia.

 

Monta peliä kaudessa tuomitset keskimäärin?

Molemmat lajit laskettuna taisi viime vuonna tulla sata peliä täyteen. Kertonee, että lipsahdus on ollut sellaista ”rekalla rotkoon” -tasoa.

 

Mikä on urasi kohokohta?

En sinänsä osaa sanoa mitään yhtä tiettyä kohokohtaa. Aina tietysti jää mieleen, kun tulee uusia korkeamman tason pelejä sekä jokainen vaikea peli, jonka on onnistunut pitämään hallinnassa.

 

Entä karmein kokemus?

Onneksi ei mitään supermegamunausta ole vielä tullut tehtyä ja taustahenkilöidenkin kanssa on vielä tultu jokseenkin toimeen.  Mutta sanottakoon, että karsein tähän mennessä on ollut tämän kauden eka futsal-peli. Alla oli tauko keväästä asti ja kyseessä ensimmäinen miesten 2. divisioonan peli ikinä. Onneksi peli ei ollut vaikea ja se lopulta meni siedettävästi. Fiilis oli karmea, kun ei kunnolla päässyt pelin päälle ja tuli tehtyä useita pieniä virheitä. No, onneksi olen osannut kääntää jälkikäteen tämän opiksi ja tuntuu, että olen nyt parempi, kuin ilman tätä kokemusta.

 

Kerro jokin hauska sattumus!

Varmaan “hauskin” oli se, kun ajoin ajatuksissa Monnarille vaikka pelit oli Huhtasuolla. Parasta tässä oli se, että lähtökohtaisestikin aikataulu oli tiukka jo ihan muista syistä. No, meni sitten super tiukalle. Eli ei muuta kuin nasta lautaan ja kohti Huhtasuota. Vaihdoin ajomatkalla liikennevaloissa seisoessa kamat niskaan. Paikalle päästyäni vedin kengät jalkaan ja sitten olikin jo alkuseremonioiden aika ja siitä teikkaamaan. Joukkueiden alkuhuutojen aikaan sain vielä solmittua kengännauhat. Siinä vaiheessa pystyi huokaisemaan, koska saatiin peli käyntiin aikataulussa. Nyt jo naurattaa, silloin ei.

”Mistä muualta löydät harrastuksen, jossa sulle maksetaan siitä, että liikut?”

Oletko mieluummin päätuomari vai avustava?

Kyllä se itsellä taitaa kallistua tuonne päätuomarin puolelle. Tähän osittain vaikuttaa se, että tykkään tosi paljon futsalista.

 

Mikä on paras puolesi erotuomarina?

Hyvä kysymys. Varmaan se, että olen aika analyyttinen ja pyrin käymään aina pelit läpi, että miten meni.

 

Mistä löytyy eniten kehitettävää?

Sanoisin, että tarvitsen lisää kokemusta. Tulee edelleen vastaan tilanteita, joissa pitää tulkita ja soveltaa sääntöjä. Näitä on haastavaa oppia muuten kuin olemalla kentällä. Varsinkin tämä futsal-kausi on ollut todella kehittävä, kun on ollut vaikeita pelejä ja niiden pohjalta on käyty kehittäviä keskusteluja. Jalkapallon puolella on ollut myös sama, kun oli paljon kolmikkopelejä, niin on heti ihmisiä, joiden kanssa voi käydä pelin tilanteet läpi, eikä arpoa yksin miten peli meni. Täytynee tässä kiittää kaikkia, joiden kanssa ollaan käyty näitä keskusteluja. Kiitos!

 

Tavoitteesi erotuomarina?

Olen yrittänyt olla olematta mitenkään erityisen tavoitteellinen. Mutta kun luonnostaan kaipaan haasteita ja kehittymistä, niin sanottakoon, että tavoitteena on olla mahdollisimman hyvä tuomari.

 

Kuinka käsittelet epäonnistumiset ja tuomioihisi kohdistuvan kritiikin?

Se aika paljon riippuu tilanteesta. Pyrin kyllä käymään aina tilanteet läpi, että menikö oikein tai olisiko voinut jotain tehdä paremmin. Pelin aikana pyrkii olemaan ajattelematta asiaa. Viimeksi pelaajien valittaessa päätöksestä totesin pelaajille, että peli jatkuu jo, että enää ei voi päätöstä muuttaa. Toteamus oli yhtä lailla itselle kuin pelaajille, että keskitytään nyt seuraavaan tilanteeseen. Pelin jälkeen keskustelin sit muutamien kollegojen kanssa, että oliko tuomio oikein.

 

Esikuvasi erotuomarina?

Ei varsinaisesti ole esikuvia, kun olen sen verran myöhännäisherännäinen lajiin, mutta lapsena jäi kyllä Collina mieleen.

 

Mitä hyvältä erotuomarilta vaaditaan?

Lehmänhermoja, nopeaa päätä ja hyvää puhetta.

 

Mitä mieltä olet videotarkistuksista jalkapalloerotuomaroinnissa?

VAR on hyvä, kunhan sen rooli pelissä on ja pysyy avustavana.

 

Kuinka houkuttelisit lisää tuomareita harrastuksen pariin?

Hyvä kysymys. Ainakin itselle koko homma oli aika mysteeriä ennen kurssia, joten varmaan tekisin yksinkertaisen markkinointimateriaalin jota tasaiseen läheteltäisiin seuroille.

 

Terveisesi mahdollisesti erotuomariuraa suunnittelevalle henkilölle.

Mistä muualta löydät harrastuksen, jossa sulle maksetaan siitä, että liikut?

 

Onko sinulla muita harrastuksia?

Kesät tulee tehtyä festaritöitä ja ajeltua prätkällä (jos se toimii) ja talvella sit pelataan kavereiden kanssa lautapelejä.

 

Lopputulosveikkauksesi EM-kisaotteluista Tanska-Suomi, Venäjä-Suomi ja Belgia-Suomi – milloin ikinä ne sitten pelataankaan.

1-2, 3-1 ja 4-0.

 

Kuka KSETK:n jäsen pitäisi ottaa seuraavan kerran piinapenkkiin ja miksi/mitä häneltä kuuluisi kysyä?

Haastan ehdottomasti Juha Rantasen. Kysymykseni Juhalle on, että mitä uusista sääntömuutoksista odotat eniten tulevalta kaudelta?