Komppa debytoi Euro-kentillä

KSETK:n Paavo Komppa tekee debyyttinsä Euroopan kentillä, kun mies tuomitsee yhdessä kollegansa Kirill Naishoulerin kanssa sunnuntaina futsalin EM-karsintaottelun Ukraina-Kroatia.

Pelireissu on Kompalle heti sieltä eksoottisemmasta päästä, sillä ottelupaikkakunta Zaporižžja sijaitsee Ukrainan itäosassa.

– Matka oli pitkä ja välilaskuja oli kuin ravintolaillallisella ikään. Perille päästiin kuitenkin turvallisesti ja kaikkien kamojen kanssa. Tästä iso kiitos matkanjohtaja Kirillille, jonka kokemus ja kielitaito ovat olleet eduksi.

– Toimet ja rutiinit pelipaikalla on itselle näin ensimmäisen ottelun kynnyksellä vielä pieni arvoitus, mutta delegaatiossa on tarkkailijoineen, delegaatteineen ja kotijoukkueen edustajineen määrää ja kokemusta sen verran, ettei sunnuntain peli niistä ainakaan jää kiinni, Komppa kertoilee pelipaikalta.

Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 19.00.

Paavo Komppa nimettiin futsal-FIFA:ksi jo loppuvuodesta 2019, mutta koronapandemian vuoksi debyytti kansainvälisissä peleissä nähdään vasta nyt.

 

 

Vekkeli itäisen alueen vuoden erotuomari

Minka Vekkeli kuvattuna JyPK-TPS ottelussa Harjulla 30.5. 2019.

KSETK:n Minka Vekkeli on valittu Palloliiton itäisen alueen vuoden erotuomariksi 2020. Viime vuoden alueelliset onnistujat palkittiin lauantaina Seurojen Ääni -webinaarissa.

Perusteluissa todetaan seuraavaa:

Minka on hyvin pidetty erotuomari Kansallisessa Liigassa. Hyvin sujuneen ja nousujohteisen jalkapallokauden kruunasi nimitys kansainväliseksi 2021 FIFA erotuomariksi.

Minka Vekkeli vihelsi viime kaudella 14 Kansallisen Liigan ottelua, Naisten Suomen Cupin toisen välieräottelun. Hän on myös futsal-valioerotuomari ja tuomaroi pelejä Miesten Futsal Ykkösen ja Naisten Futsal Liigan otteluissa. Futsal-erotuomarina toimiminen on auttanut häntä kehittymään laaja-alaisemmin erotuomarina.

Minka on erinomainen esimerkki siitä, miten määrätietoinen tekeminen, fyysinen harjoittelu ja motivaatio kehittyä auttavat tavoitteiden saavuttamisessa.”

Kaikki palkitut: Vuoden 2020 alueelliset palkittavat julkaistu | Suomen Palloliitto

KSETK onnittelee Minkaa!

Puheenjohtajan uudenvuodentervehdys

Tervehdys, Keski-Suomen Erotuomarikerhon jäsenistö!

Kiitokset saamastani luottamuksesta syyskokouksessa puheenjohtajan pestissä jatkamiseen.

Kuten kaikki tiedämme, kulunut vuosi 2020 oli hyvin erilainen kuin vuosi takaperin olisimme kukaan voineet kuvitella. Kaikki alkuvuodesta tehdyt suunnitelmat urheilussa ja muussakin elämässä meni koko lailla tyystin uusiksi. Uusi vuosi jatkuu samoissa merkeissä, mutta toivottavasti päästäisiin normaalimpaan arkeen kiinni tämän vuoden aikana.

Kerhon osalta koronavuosi näkyi etenkin syksyn isoissa pelimäärissä. Molemmat isot junioriturnaukset, Jyväskylä Cup ja Hippo-turnaus, pelattiin syyskuussa. Iso kiitos kaikille kerhoamme edustaneille tuomareille – venymistä jälleen tarvittiin! Kentän laidalta tullut palaute tuomareistamme on ollut pääosin positiivista.

Perinteinen Vaaja Cup jäi keväällä koronan jalkoihin, kuten myös keväälle suunniteltu avoin jalkapallon sääntöilta. Tänä vuonna Vaaja Cup järjestetään kevään sijaan vasta syksyllä – tilanteen niin salliessa. Tarkempaa tietoa tästä luvassa, kun aikataulu varmistuu.

Joulukuun perinteinen kuukausikerho jäi vallitsevan tilanteen vuoksi pitämättä. Pyrimme kuitenkin alkuvuoden aikana järjestämään etänä erilaisia kuukausikerhoja tai koulutuksia, joista olisi tuomaristolle hyötyä.

Harjoitusottelut alkavat varmasti jälleen jollain aikataululla pyörimään. Harjoitusotteluiden asetteluiden viemisestä Tasoon on ollut puhetta valtakunnallisesti. Tilanne on vielä hieman auki, mennäänkö alueellamme vanhalla mallilla vai mennäänkö Tasoon, kuten syksyn turnauksissa jo tehtiin. Alkuvuodesta infoamme tästäkin asiasta jäsenistöämme.

Suosittelen kaikkia tuomareita, etenkin nuoria, osallistumaan koulutuksiin ahkerasti ja viheltämään pelejä mahdollisimman paljon. Mahdollisuus on päästä vaikka kuinka pitkälle harrastuksessa, kuten viimeisimpänä esimerkkinä Minka Vekkelin upea nousu FIFA-tuomariksi.

Parempaa vuotta 2021 kaikille!

 

Ville Minkkinen

Puheenjohtaja

Vekkelistä FIFA-tuomari, Tiensuusta Ykkösen avustava

Minka Vekkeli suuntaa kansainvälisille kentille kaudella 2021.

KSETK:n Minka Vekkeli on nimetty FIFA-erotuomariksi. Vekkeli on kolmas suomalainen kansainvälisen tason naistuomari; Vekkeli tekee seuraa korkeimman Elite-tason Lina Lehtovaaralle ja kolmannelta portaalta löytyvälle Ifeoma Kulmalalle.

Uusiksi suomalaisiksi miestuomareiksi FIFA-kategoriaan nousevat Mohammad Al-Emara ja Joni Hyytiä. KSETK:n Paavo Komppa puolestaan jatkaa futsal-FIFA:na.

”Ensimmäiset kv-koulutukset pidetään meille uusille tuomareille etänä jo tammikuun lopulla”, Vekkeli kertoo.

Kaikki kv-tuomarit: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/fifa-nimesi-kansainvaliset-erotuomarit-vuodelle-2021

Myös Suomen Palloliitto on julkaissut kauden 2021 erotuomarit, avustavat erotuomarit ja erotuomaritarkkailijat Veikkausliigaan, Subway Kansalliseen Liigaan, Ykköseen ja Kakkoseen.

KSETK:n jäsenistöstä Paavo Komppa jatkaa Veikkausliiga-avustavana ja Vekkeli Kansallisen liigan erotuomarina. Jani Laaksonen toimii ensi kaudella Ykkösen erotuomarina ja uudeksi Ykkösen avustavaksi erotuomariksi nousee Henri Tiensuu.

Veikkausliigan ja Ykkösen tarkkailijoina jatkavat Jouni Aapajärvi, Mikko Lehtola ja Vesa Pohjonen. Veikkausliigan ja Ykkösen AET-tarkkailijina jatkaa Matti Linna. Kakkosen ja Kansallisen Liigan tarkkailijoina jatkavat Sami Hjelt, Ville Minkkinen ja Timo Onatsu.

Kaikki tuomarit löytyvät osoitteesta: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/erotuomarit-avustavat-erotuomarit-ja-tarkkailijat-paasarjoihin-2021-nimetty

KSETK onnittelee nimettyjä ja toivottaa tsemppiä tuleviin haasteisiin kaudella 2021!

 

Onatsulla värikäs ”debyyttikausi”

Timo Onatsun, 47, oma kansainvälinen futsal-erotuomariura tuli päätökseen marraskuussa, mutta kotimaan kentillä tuomarointi jatkuu ainakin niin kauan ”kunnes nuoremmat voittaa lyhyissä testeissä”.

Erotuomariasiantuntija Timo Onatsu summaa KSETK:n haastattelussa kuluneen koronakauden annin ja vilkaisee hieman jo tulevaankin.

 

Vähänpä arvasi Palloliiton itäisen alueen erotuomariasiantuntija Timo Onatsu vuosi sitten uuteen pestiin astuessaan, kuinka värikäs debyyttikaudesta tulisikaan. Maaliskuussa niskaan pamahtanut koronapandemia sekoitti suuret suunnitelmat, mutta nyt loppuvuodesta 2020 taaksepäin katsellessaan Onatsu kokee kaiken sujuneen lopulta jopa yllättävän jouhevasti.

– Värikäs on vuosi ollut moneltakin kantilta. Kaikki alkoi suunnitellusti, mutta sitten tuli lockdown, ja kun se päättyi, niin pelit pyörähtivät käyntiin käytännössä kahdessa viikossa. Seurat teki kuitenkin hyvää duunia ja hyvin vähän oli erotuomaripuolellakaan mitään suurempia ongelmia.

– Osa tuomareista ei lähtenyt mukaan enää ollenkaan, kun koulutuksistakin osa piti vetää etänä. Korona on siis ollut yksi syy tuomarimäärän laskuun tai ainakin välivuoden viettoon. Jatkaneita tuomareita pystyttiin onneksi pitämään aktiivisina videokoulutuksilla ja akatemialaisilla oli jopa viikottaista toimintaa, Onatsu kertoo

Itäisellä alueella pelattiin koronavuonna lopulta peli-iltapelit mukaan luettuna 3456 jalkapallo-ottelua.

– Aikuisten pelejä oli noin 800. Itäisellä alueella jäi pois toiminnasta 50 joukkuetta, joten luonnollisesti pelien määräkin normivuodesta jonkin verran tippui, Onatsu ynnäilee exceleistään.

Muutama tuomareiden ”ohari” moiseen määrään luonnollisesti mahtui.

– Osalle aluetta tämä oli ensimmäinen kausi, kun asettelut, palkkiot ja esteet kulkivat Tason kautta, joten joitakin laiminlyöntejä tapahtui, mutta lopulta yllättävän vähän. Paljon sen sijaan tuli kyselyjä palkkioiden maksatuksesta ja muusta. Voin sanoa, että lockdownin jälkeen tuntui 24/7 puhelin soivan ja whatsapp-viestejä ja tekstiviestejä ja sähköposteja pukkaavan mitä erilaisimmista asioista. Nämä tekniset haasteet saatiin kuitenkin lopulta taklattua, Onatsu huokaa.

Read more

Salivuoro aikaisintaan tammikuussa

Uusien koronarajoitusten vuoksi KSETK:n sunnuntaisen salivuoron alkaminen siirtyy vuoden 2021 puolelle. Jyväskylän kaupungin perjantaina 11.12. tekemän linjauksen mukaan kaikki sisätiloissa tapahtuva yli 18-vuotiaiden ryhmäliikunta suositellaan keskeytettäväksi Jyväskylässä 6.1.2021 asti. Näin ollen Cygnaeuksen koulukeskuksella pelaillaan sählyä ja futsalia aikaisintaan sunnuntaina 10.1. Pelien alkamisesta tiedotetaan lisää alkuvuodesta.

Minkkinen jatkaa puheenjohtajana

Keski-Suomen erotuomarikerho ry:n syyskokous pidettiin tiistai-iltana poikkeuksellisesti etänä. Kokouksessa valittiin puheenjohtajana jatkamaan Ville Minkkinen. Myös muutoin hallitus jatkaa varsin pitkälle entisessä kokoonpanossaan ja rooleissa, eli sihteerinä Johanna Itkonen, kerhomestarina Minka Vekkeli, taloudenhoitajana Arttu Ollila, tiedotusvastaavana ja varapuheenjohtajana Paul Lipiäinen ja koulutus-, tarkkailu- ja tapahtumavastaavana Jouni Åkerman.

Ainoastaan Sami Hjelt jättäytyy omasta aloitteestaan hallitustyöskentelystä sivuun. KSETK:n hallitus kiittää ”Hjeltsiniä” monivuotisesta työstään kerhon koulutusvastaavana!

Syyskokouksessa vahvistettiin myös talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2021 hallituksen esityksen mukaisesti.

 

Kerhon hallitus on päättänyt palkita seuraavat ansioituneet tuomarit kaudesta 2020:

Vuoden erotuomari: Timo Onatsu.

Vuoden avustava erotuomari: Paavo Komppa.

Vuoden tulokas: Jesper Hakkila.

Vuoden tarkkailija: Vesa Pohjonen.

Ykän pytty (lupaava erotuomari): Jere Lemettinen.

AVEK:n pytty: Henri Tiensuu.

Kunnon kaverin kiulu: Juha Rantanen.

Kerhoaktiivi: Pasi Iivanainen.

Turnausaktiiveina palkitaan Topi Laakso, Waltteri Lummi ja Pasi Iivanainen. Palkinnot tullaan jakamaan (koronatilanteen niin salliessa) alkuvuoden kuukausikerhojen yhteydessä.

Lisäksi jäseniä halutaan muistuttaa kerhon salivuorosta Cygnaeuksen koulukeskuksella sunnuntaisin klo 17.30 alkaen. Ensimmäinen salivuoro on 13.12. Ohjelmassa tutusti futsal- ja sählyhöntsää. Ilmoittautuminen Nimenhuutoon. Mukaan voi ottaa nyt myös kerhon ulkopuolisen kaverin, jotta saadaan mielekkäät pelit pystyyn!

Jesper Hakkila on KSETK:n vuoden erotuomaritulokas 2020!

Kuukauden kasvo: Heikki Ikonen

KSETK:n nettisivujen kysymyspatteriston alle jää tällä kertaa ensi kesänä Kajaaniin muuttava Heikki Ikonen, 20.

Heikki Ikonen ilmoittautuu innokkkaaksi e-urheilun ystäväksi!

Moro!  Kainulaisen Renne käski tossa kysyyn, että helpottaako yläasteella työskentely tilanteenjohtamista kentällä?

Yläasteella työskentely ja tuomarointi ruokkivat aika hyvin toisiaan varsinkin junnujen peleihin. Aikuisten peleissä pitää kyllä ottaa vähän erilainen lähestymistapa yläkoululaisiin verrattuna.

 

Kenes poikia sitä ollaan, ja millä asialla?

Heikki Ikonen, paljasjalkainen jyväskyläläinen ja ikää 20 vuotta. Suoritan siviilipalvelusta Kuokkalan yhtenäiskoulussa ja kesällä edessä muutto Kajaaniin opintojen perässä.

 

Millainen on oma taustasi jalkapallon pelaajana?

B-junnuihin asti olen kulkenut ensin JJK:n ja sitten Komeettojen väreissä. Pari vuotta kaveriporukan kanssa höntsättiin Kutosessa Komeettojen paidassa.

 

Kuinka innostuit ryhtymään erotuomariksi?

Vihelsin pelinohjaajana melko paljon ja jossain vaiheessa tuli vain mietittyä, että millaistakohan olisi tehdä tuomarin hommia. Peruskurssille siinä sitten päädyttiin.

Read more

1 10 11 12 13 14 21