Vekkeli sinetöi huippu-uransa ”nappikset jalassa ja pää pystyssä”

Minka Vekkelin lähes 20 vuoden pituinen erotuomariura sai päätöksensä Bosnia ja Hertsegovinan Zenicassa 5.6. 2026. (Kuva: Ville Koskiniemi)
KSETK:n Minka Vekkeli, 33, on päättänyt huippuerotuomariuransa. Lopullisen sinetin ura sai perjantaina, kun Vekkeli tuomitsi naisten MM-karsintojen Liiga C:n ottelun Bosnia-Hertsegovina – Liettua. Kotimaan kentillä viimeiseksi pääsarjapeliksi jäi 31.5. Myyrmäessä pelattu Kansallisen liigan ottelu PK-35 Vantaa – Ilves.
14-vuotiaana vuonna 2007 erotuomaroinnin aloittanut Vekkeli tuomitsi urallaan 152 naisten pääsarjapeliä, joista 24 avustavana. UEFA:n alaisia kansainvälisiä tehtäviä Vekkelille kertyi eri rooleissa kaikkiaan 76.
”Lopettamispäätös on hautunut jo pidemmän aikaa. On joutunut pohtimaan omaa motivaatiota ja sitä, löytyykö sellaista sisäistä paloa, että jaksaa harrastaa tällä tasolla. Ja onko tämä enää harrastus vai työ, kun omaa aikaa ja myös rahaa kuluu tähän hyvin paljon”, Vekkeli puntaroi.
FIFA-lätkän rintaan saadakseen on tuomarin oltava valmis elämään kurinalaista huippu-urheilijan elämää, jossa työ- ja muu yksityiselämä joutuu joustamaan välillä paljonkin, eikä kiitosta ja palautetta välttämättä paljoa kuule.
”Palautekulttuuri huipputasolla on varsin erilaista kuin Suomessa. Tarkkailijoiden näkemyksiä tulee kunnioittaa, mutta keskustelulle harvoin annetaan mahdollisuutta. Tuomarointi on monella tapaa hyvin subjektiivista, eli kuka tykkää mistäkin. Tietysti varoitukset ja rankkarit pitää saada menemään oikein, mutta erotuomaroinnissa kun on kyse niin paljon muustakin.”
”Onneksi meillä Suomessa keskusteluyhteys toimii paremmin, ja liiton päässä erityisesti Mattias Gestranius on ollut sellainen henkilö, joka on tukenut epäonnistuneemmankin reissun jälkeen”, Vekkeli kertoo.
Vuosien varrella Vekkeli on kohdannut lukuisia tuomarikollegoita, mutta yksi nimi nousee ylitse muiden.
”Santtu Keto. Kun tulin puolentoista vuoden Australian reissultani kotiin, niin Santtu sanoi, että nyt tehdään sinusta huipputuomari! Santtu olikin isona tukena erityisesti pari ensimmäistä vuotta ja vielä sen jälkeenkin, kun nousin FIFA-tuomariksi. Hänen kanssaan pystyi puhuman kaikesta tuomaritoimintaan liittyvästä, mutta työasioistakin ja muusta. Lisäksi Ville Koskiniemen kanssa treenasimme yhdessä aktiivisesti parin vuoden ajan. Häneltä opin myös paljon”, Vekkeli kertoo.
”Varsinaisista omista tuomarikollegoista Tonja Weckströmin kanssa olemme aina pystyneet myös puhumaan kaikesta mahdollisesta. Hänen kanssaan olen paljon puinut myös tätä lopettamispäästä. Halusinkin päättää urani aivan kuten Tonja, eli nappikset jalassa ja pää pystyssä”.
U17-EM-finaali huippuhetkenä
Naisten otteluiden lisäksi Minka Vekkeli tuomitsi myös miesten sarjoissa toimien neljässä Veikkausliigapelissä neljäntenä erotuomarina ja viheltäen miesten Ykkösen, Kakkosen ja Suomen cupin pelejä. Pelit veivät Vekkelin ympäri maan ja maapallon.
”U17-EM-lopputurnaus Virossa jää mieleen selkeänä kohokohtana. Se oli kiva kolme viikkoinen hienossa porukassa, joka huipentui vielä finaalin tuomitsemiseen. Myös yliopistojen MM-kisat Kiinassa olivat mahtava kokemus, jossa pääsi näkemään erilaisia kulttuureja.”
”Myös naisten Mestarien liigan karsintapelit olivat hienoja kokemuksia: Emirates Stadiumilla pelattu Arsenal-Zurich ja PSG-Real Madrid Parc des Princesillä 16 000 katsojan edessä. Näissä olin nelosena, mutta toki myös omat CL-karsintavihellykset eli Fiorentina-Wolfsburg ja FC Paris-Wolfsburg ovat jääneet mieleen.”
”Kotimaan kentiltä on jäänyt mieleen erityisesti IK Myran-HJK, joka pelattiin pienellä peltokentällä 1549 katsojan edessä Se oli silloin naisten liigan ennätysyleisö. Ja tokihan Veikkausliigan KuPS-HJK nelosena oli kova peli sekin”, Vekkeli kertaa uran kohokohtia.

Erotuomarointi vei Minka Vekkeliä ympäri maailman ja tutustutti erilaisiin kulttuureihin. Eräs kohokohdista oli vuonna 2023 Kiinassa pelatut yliopistojen MM-kisat, jossa pelkästään Vekkelin omissa peleissä oli tuomarikollegoita seitsemästä eri maasta.
”Tuntuisi oudolta vain häipyä”
Erotuomariuran päätyttyä Minka Vekkelillä avautuu täysin uusi elämänvaihe. Tavoitteet ovat kuitenkin korkealla myös jatkossa – Vekkeli on näet innostunut viime vuosina ilmailusta!
”Minulla on ollut tällainen uusi harrastus, eli olen käynyt Tikkakoskella lentämässä pienellä kaksipaikkaisella Cessnalla! Toivottavasti siihen toimintaan löytyisi nyt tänä kesänä enemmän aikaa.”
”Muutoin kalenterissa ei ole juuri mitään, joka on kivakin asia; voi lähteä ihan noin vaan mökille tai vaikka festareille.”
Täysin Vekkeli ei sulje pois mahdollisuutta jatkaa tuomarointia paikallisesti eli ns. piirin peleissä.
”Jollain hullulla tapaa kiinnostaisi lähteä jopa Kokkola Cupiin! Viime talven 15-vuotiaiden Winter Elite Cup oli kiva kokemus; siinä oli juuri sitä yhteisöllisyyttä ilman paineita, videoita ja tarkkailijoita, josta olen aina nauttinut. Tämä erotuomariyhteisö on ollut minulle aina tärkeä. Tuntuisi oudolta vain häipyä.”
Teksti: Paul Lipiäinen