Uudet tuomarit heti tositoimiin

Peruskurssille osallistuneiden erotuomareiden huhtikuinen aherrus huipentui kuluneena viikonloppuna ensin perjantaiseen kenttäkoulutukseen ja osalla myös lauantaina ensimmäisiin peleihin Komeettojen Kevätturnauksessa Kotalammen Comets Parkissa. Paikalla olivat myös SPL:n kouluttajat ja KSETK:n erotuomarit jakamassa keltanokille kullan arvoisia neuvoja ja palautetta.

– Tämä on ollut varsin tiivis koulutusputki, sillä perus- ja jatkokurssin sekä kenttäkoulutuksen ja nyt näiden ensimmäisten pelien myötä sen pituudeksi tulee kaikkiaan 19 tuntia. Olemme halunneetkin tehdä tästä tiiviin koulutuksen, jotta tuomarit pääsevät heti kiinni käytäntöön ja oikeisiin peleihin, SPL:n Keski-Suomen piirin kouluttaja Jouni Aapajärvi kertoo.

Aapajärven lisäksi Kotalammella olivat palautetta antamassa Mikko Lehtola, Ville Koskiniemi, Sami Hjelt ja Ville Minkkinen. Palautteen lisäksi uudet tuomarit saivat KSETK:n toimesta pillin, erotuomarimerkin ja varoituskortit. Myös erotuomaripaitoja on kysynnän ja tarjonnan kohdatessa jaettu uusille tuomareille.

– On mukava ollut huomata, että kokeneilta tuomareilta löytyy aikaa ja halua antaa oma panoksensa tähän toimintaan ja jakaa tietoutta eteenpäin, Aapajärvi kertoo.

Eräs ensikasteen saaneista tuomareista oli Marko Kangas, 37.

– Pidemmän aikaa on ollut mielessä kokeilla tuomarin hommia, kun oma pelaaminen on hiljalleen jäämässä vähemmälle. Kurssilta sai hyvät eväät tähän touhuun, mutta olihan se ensimmäisen pelin ekat kymmenen minuuttia hieman hakemista. Sijoittumisen kanssa on varmasti tehtävä töitä jatkossakin. Pelaajan ajatusmaailma on niin erilainen tuomariin verrattuna, Kolmosessa futsalia ja Kutosessa jalkapalloa yhä pelaava Kangas kertoo.

Kangas odottaa mielenkiinnolla alkavaa kautta.

– Näitä junioripelejähän nämä ensimmäiset kauden pelit varmasti suurelta osin tulevat olemaan. Kokkola Cupiin ajattelin lähteä mukaan, kun olen sieltä kotoisinkin, Kangas kertoo.

Seuraava uusien tuomareiden tarkkailutapahtuma on kesäkuun Jyväskylä Cupissa.

Päivän kuvasatoa löytyy kerhon galleriasta.

Marko Kangas (vas.) ja Jouni Aapajärvi kävivät Kotalammella läpi Kankaan ensimmäisen erotuomaritehtävän tapahtumia.