Syttyä toimintaan, tarkkuutta talouteen

Santtu Keto aloittaa jo kolmannen pestinsä KSETK:n puheenjohtajana.

Keski-Suomen Erotuomarikerho sai vuoden vaihteessa uusvanhan puheenjohtajan, kun Santtu Keto, 46, aloitti pestinsä pöydän päässä. Keskisuomalaiselle jalkapalloväelle läpeensä tuttu mieshän on toiminut KSETK:n puheenjohtajana jo vuosina 1998-1999 ja 2006-2010.

Kaunis pyyntö ja pieni huoli saivat Kedon tarttumaan jälleen puheenjohtajan nuijaan.

– Oma – ja varmaan monen muunkin – näkemys oli, että kerho on menossa erityisesti talouden pidon osalta hieman epätoivottavaan suuntaan. Kun Koskiniemen Ville sitten pyysi mukaan, niin päätin vielä kerran lähteä, vaikka aikoinaan taisikin tulla sanottua, ettei koskaan enää, Keto naurahtaa.

– Tarkoitus on olla tässä pestissä nyt vuosi tai kaksi ja pyrkiä sinä aikana saamaan uutta syttyä kerhon toimintaan ja pallo pyörimään jälleen oikeaan suuntaan. Olen ollut mukana KSETK:ssa kuitenkin niin pitkään, etten halua nähdä toiminnan hiipuvan.

Suurimmat haasteet Keto näkeekin olevan talousseurannassa.

– Nämä asiat näkyvät välittömästi myös yleisessä jäsentyytyväisyydessä. Kokonaisuudessaan kerhossa on kuitenkin moni asia todella hyvällä tolalla. Se helposti unohdetaan, Keto toteaa.

KSETK:ssa on tällä hetkellä hieman vajaat 70 jäsentä ja Keski-Suomen alueella erotuomareita kaikkiaan noin 90. Erotuomaritoiminnasta puhuttaessa nostetaan aina ja jopa kliseisyyteen saakka esiin tuomaripula. Ilmiö ei ole tuntematon Keski-Suomessakaan.

– Totuus on, että tuomareita on liian vähän pelimäärin nähden. Todella aktiivisille tuomareille, joita on varmaan alle viitisenkymmentä, pelejä kerääntyy sitten liiaksikin ja se saattaa näkyä laadussa. Toisaalta näin on ollut kokolailla sen 25 vuotta, minkä minä olen mukana ollut. Tilanne ei ole vuosien aikana muuttunut suuntaan eikä toiseen, Keto hymähtää.

KSETK:n nykyjäsenistöstä korkeimmalle ovat erotuomaripyramidissa kavunneet Veikkausliigatuomarit Jani Laaksonen ja Kalle Mäkinen, liigan avustavana toimiva Ville Koskiniemi, Ykkösen avustavana toimiva Paavo Komppa ja Kakkosta viheltävä Jesse Kananen. Unohtamatta tietenkään maan johtavaa futsal-tuomaria Timo Onatsua.

– Jotta saisimme lisää huipputuomareita, vaatisi se lisää massaa. Jokaisesta ylöspäin pyrkivästä tuomarista varmasti pidetään kiinni ja pyritään luomaan koulutusten kautta mahdollisuudet edetä uralla niin pitkälle kuin rahkeet riittää, Keto toteaa.

Keto itse eteni urallaan aina kansainvälisille kentille saakka, ja kalenterista on löytynyt yhä aikaa myös varsinaiseen erotuomarointiin.

– Viime kaudella vihelsin vielä jonkin verran Kolmosta. Tulevan kesän suunnitelmat ovat auki.

Naisten liigatuomarina toimineen Minka Vekkelin pitäessä vähintäänkin välivuotta erotuomaroinnista, ei KSETK:n jäsenluettelossa naisia juurikaan ole.

– Kursseille ja toimintaan tulee vuosittain joitain naisia, mutta heidän mukana pysymiseen ja kehittymiseen vaadittaisiin varmaankin se, että löytyisi useampi edes suurin piirtein samalla tasolla oleva naistuomari. Erotuomarointi on yksinäistä puuhaa muutoinkin, ja erityisesti näin on naisten kohdalla. Tarvitsisimme heille paremman sosiaalisen verkoston, Keto harmittelee.

Ruohonjuuritason erotuomaritoiminta ylittää uutiskynnyksen oikeastaan vain, jos kentällä tapahtuu ylilyöntejä; viime vuosina on saanut lukea jopa erotuomareille esitetyistä tappouhkauksista. Santtu Keto kokee Keski-Suomessa saadun hyvin viestin läpi erotuomarin kunnioituksesta sekä kentälle että sen laidalle.

– Menneinä vuosina oli jonkin verran ongelmia erityisesti maahanmuuttajataustaisten pelaajien kanssa, mutta sekin on rauhoittunut. Lähinnä tämä on kai pääkaupunkiseudun ongelma, Keto näkee.

Paksua nahkaa tuomareilta kuitenkin yhä vaaditaan. Tästä faktasta Keto muistuttaa myös maaliskuussa pidettävälle peruskurssille mahdollisesti suuntaavia tulevia erotuomareita.

– Tämä on haastava harrastus ja kritiikkiä täytyy kestää. Myös fysiikan on oltava kunnossa, mutta tärkeintä on lopulta oma innostus ja motivaatio. Ketään ei voi tuomariksi pakottaa.

– Erotuomaritoiminta myös antaa paljon. Omalta uralta ovat jo parhaat ja karmeimmat pelit unohtuneet, mutta monet loistavat ystävyyssuhteet pysyvät varmasti ikuisesti, Keto tuumaa.

 

Teksti ja kuva: Paul Lipiäinen