Puheenjohtajan uudenvuodentervehdys

Tervehdys, Keski-Suomen Erotuomarikerhon jäsenistö!

Kiitokset saamastani luottamuksesta syyskokouksessa puheenjohtajan pestissä jatkamiseen.

Kuten kaikki tiedämme, kulunut vuosi 2020 oli hyvin erilainen kuin vuosi takaperin olisimme kukaan voineet kuvitella. Kaikki alkuvuodesta tehdyt suunnitelmat urheilussa ja muussakin elämässä meni koko lailla tyystin uusiksi. Uusi vuosi jatkuu samoissa merkeissä, mutta toivottavasti päästäisiin normaalimpaan arkeen kiinni tämän vuoden aikana.

Kerhon osalta koronavuosi näkyi etenkin syksyn isoissa pelimäärissä. Molemmat isot junioriturnaukset, Jyväskylä Cup ja Hippo-turnaus, pelattiin syyskuussa. Iso kiitos kaikille kerhoamme edustaneille tuomareille – venymistä jälleen tarvittiin! Kentän laidalta tullut palaute tuomareistamme on ollut pääosin positiivista.

Perinteinen Vaaja Cup jäi keväällä koronan jalkoihin, kuten myös keväälle suunniteltu avoin jalkapallon sääntöilta. Tänä vuonna Vaaja Cup järjestetään kevään sijaan vasta syksyllä – tilanteen niin salliessa. Tarkempaa tietoa tästä luvassa, kun aikataulu varmistuu.

Joulukuun perinteinen kuukausikerho jäi vallitsevan tilanteen vuoksi pitämättä. Pyrimme kuitenkin alkuvuoden aikana järjestämään etänä erilaisia kuukausikerhoja tai koulutuksia, joista olisi tuomaristolle hyötyä.

Harjoitusottelut alkavat varmasti jälleen jollain aikataululla pyörimään. Harjoitusotteluiden asetteluiden viemisestä Tasoon on ollut puhetta valtakunnallisesti. Tilanne on vielä hieman auki, mennäänkö alueellamme vanhalla mallilla vai mennäänkö Tasoon, kuten syksyn turnauksissa jo tehtiin. Alkuvuodesta infoamme tästäkin asiasta jäsenistöämme.

Suosittelen kaikkia tuomareita, etenkin nuoria, osallistumaan koulutuksiin ahkerasti ja viheltämään pelejä mahdollisimman paljon. Mahdollisuus on päästä vaikka kuinka pitkälle harrastuksessa, kuten viimeisimpänä esimerkkinä Minka Vekkelin upea nousu FIFA-tuomariksi.

Parempaa vuotta 2021 kaikille!

 

Ville Minkkinen

Puheenjohtaja