Kuukauden kasvo: Dario Squeglia

Dario Squeglialla on taustaa jalkapallon parista niin juniorivalmentajana…

KSETK:n nettisivujen haastattelusarjassa tutustutaan kerran kuukaudessa lähemmin yhteen keskisuomalaiseen oikeudenjakajaan. Ensimmäisenä vuoron saa toissa vuoden Vuoden tulokas ja viime vuonna Kruten kiertopalkinnon  voittanut Dario Squeglia.

 

Kenes poikia sitä ollaan, ja millä asialla?

Dario Squeglia, ikää 31 vuotta. Alun perin Napolista Italiasta muuttanut Kankaanpäähän Satakuntaan ja sieltä eksynyt Lahden kautta lopulta Jyväskylään opiskelemaan luokanopettajaksi.

Millainen on oma taustasi jalkapallon pelaajana?

Junnuna aloitin Kankaanpään Pallossa, jonka väreissä teinipoikana noustiin aina Kolmoseen saakka. Myöhemmin Heinolan Pallossa  III- ja IV-divaritasolla.

Kuinka innostuit ryhtymään erotuomariksi?

Reilu 15 vuotta tuli pelattua futista ja Lahdessa kuusi vuotta valmennettua junnuja.  Muutettuani Jyväskylään halusin pitää taukoa edellä mainituista, mutta laji on sen verran rakas, että tavalla tai toisella piti päästä mukaa – niinpä päätin ilmoittautua erotuomarin peruskurssille.

Mones kausi menossa?

Kolmas.

Monta peliä kaudessa tuomitset keskimäärin?

Oliskohan tähän mennessä joku vajaa sata matsia tullut tuomittua.

Mikä on urasi kohokohta?

Kai Pahlman -turnauksen C-junnujen välierä KäPa – Honka Pajulahdessa kesällä 2016. Taitavia nuoria lupauksia molemmissa jengeissä.

Entä karmein kokemus?

Huhtasuon nurmikentällä C-junnupelissä eräs pelaajan äiti saarnasi minulle paitsiosäännöstä tauon aikana.

Kerro jokin hauska sattumus?

Sokkona tuomittu rike ja keltainen kortti pelaajalle lupaavan hyökkäyksen pysäyttämisestä, kun hetki ennen rikettä teikkauskolikko lensi rintataskusta ja vaistomaisesti seurasin katseella sen lentorataa. Näytti hyvältä jälkeenpäin nauhalta. Tosin samaan aikaan saattoi todeta tuomion menneen oikein.

…kuin pelaajanakin.

Oletko mieluummin päätuomari vai avustava?

Päätuomari ehdottomasti.

Mikä on paras puolesi erotuomarina?

Vuorovaikutus pelaajien kanssa sekä fysiikka.

Mistä löytyy eniten kehitettävää?

Toiminta (selkeys) varoituksia antaessa, ulosajoissa sekä joukkonahistelujen aikana/jälkeen.

Tavoitteesi erotuomarina?

Liiton pelien viheltäminen.

Kuinka käsittelet epäonnistumiset ja tuomioihisi kohdistuvan kritiikin?

Käsittelen epäonnistumiset ja aiheellisen kritiikin laittamalla itselleni tilanteet ylös ja kirjaamalla mitä olisin voinut tehdä paremmin. Minulla on tapana lukea näitä tekstejä ennen jokaista peliä, jotta ei tulisi tehtyä toista kertaa samoja virheitä.

Esikuvasi erotuomarina?

Aktiivisista Clattenburg, muuten Collina.

Mitä mielestäsi vaaditaan hyvältä tuomarilta?

Kokonaisvaltaista pelin tuntemusta (ei vain erotuomarin näkökulma).

Kuinka houkuttelisit lisää tuomareita harrastuksen pariin?

Yleisesti puhumalla tuomariudesta ja tuomalla esiin sen positiiviset puolet.

Terveisesi mahdollisesti erotuomariuraa suunnittelevalle henkilölle?

Jokaiselle löytyy omaa taitotasoa ja ambitioita vastaavaa toimintaa, joten kannattaa kokeilla.

Onko sinulla muita harrastuksia?

Tällä hetkellä kuntosali, lenkkeily ja uusi tuttavuus padel.

Veikkausliigan TOP-3 2017 ja JJK:n sijoitus?

HJK, SJK, FC Lahti. JJK jälkipäässä, mutta toivottavasti säilyy.

Kuka KSETK:n jäsen pitäisi seuraavan kerran ottaa piinapenkkiin ja mitä häneltä pitäisi kysyä?

Eelis Loikkanen: Oletko koskaan pelin jälkeen ottanut pahasti yhteen joukkueen taustahenkilön kanssa?  ; )

 

Teksti: Paul Lipiäinen