KSETK toipuu koronasta – kevätkokous ja saunailta 3.7., Vaaja-Cup syksyllä 2021

Keski-Suomen erotuomareiden kausi 2020 pääsi vihdoin toukokuun lopulla vauhtiin juoksutesteillä Timo Onatsun valvovan silmän alla.

Koronavirus iski maailman polvilleen tänä keväänä. Keski-Suomen Erotuomarikerhon kohdalla tämä tarkoitti juuri vauhtiin päässeiden harjoitusotteluiden keskeytymistä maaliskuun puolivälissä, joka keväisen futsalin Vaaja-Cupin peruuntumista ja pataan menivät myös niin suunniteltu avoin sääntöilta kuin kevätkokouskin. Lisäksi Palloliiton jatko- ja peruskurssit jouduttiin järjestämään etänä.

Yhteiskunnan pysähtyminen liki kolmeksi kuukaudeksi näkyy myös KSETK:n toiminnassa vielä pitkään.

– Yksin Vaaja-Cupin peruuntuminen lyö noin tuhannen euron loven talouteen. Myöhemmin kesällä on nähtävissä, millainen vaikutus turnausten ja harjoitusotteluiden peruuntumisella lopulta on. Niin sanotusti ”turskaa” tältä tilikaudelta joka tapauksessa tulee. Onneksi meillä on vuosien saatossa kertynyttä puskurirahastoa olemassa, joten tilanteemme ei ole yhtä lohduton kuin monilla muilla yhdistyksillä, taloudenhoitaja Arttu Ollila toteaa.

Vaaja-Cupin kohdalla päädyttiin suosiolla siirtämään tapahtumaa reilusti, ja samalla kokeillaan turnaukselle uutta ajankohtaa.

– Seuraava Vaaja-Cup pelataan vasta syys-lokakuun vaihteessa 2021. Joukkueiden saaminen turnaukseen on ollut vuosi vuodelta haasteellisempaa johtuen keväällä pelattavista muistakin futsal-turnauksista. Kokeilemme nyt tarjota Vaaja-Cupia eräänlaisena ”pre-season” turnauksena joukkueille. Harkitsimme ensin turnauksen pelaamista jo tänä vuonna, mutta syksyn pelikalenteri on nyt todella täysi, koska niin junioreiden Jyväskylä Cup, Hippo-turnaus kuin Comets Cupkin siirtyivät pelattaviksi syksyllä. Pidämme Vaaja-Cupin kanssa siis pienen tauon, puheenjohtaja Ville Minkkinen kertoo.

Ensimmäiset harjoitusottelut Keski-Suomen alueella on pelattu jo tällä viikolla, jolloin myös tulevat ensimmäiset Itäisen alueen asettelut. Varsinainen pelitoiminta käynnistyy Suomessa asteittain 8. kesäkuuta alkaen. Luvassa on siis hiljaisen korona-kevään jälkeen hyvin vilkas kesä ja syksy.

– Kun harjoitusotteluita ei nyt ole ollut, ei monikaan jäsenistä ole vielä maksanut jäsenmaksuaan. Toivottavasti pelien käynnistyttyä tämäkin asiaa saadaan ”jiiriin”, Minkkinen vinkkaa jäsenistön suuntaan.

Ensimmäisenä kerhon yhteisenä tapahtumana järjestetään peruuntunut kevätkokous ja perinteinen kesätapahtuma Tuomiojärven rannalla Kiviniemessä perjantaina 3.7. klo 18.00 alkaen. Ohjelmassa on kokouksen lisäksi saunomista, ruokaa ja uimista – sekä tietenkin tikkakisa! Yhdistys tarjoaa korona-ajan säästösyistä johtuen ”alkumaljat”, mutta omien eväidenkin tuomista suositellaan. Ilmoittautuminen Nimenhuutoon.

– Tuomarikollegoita ei juuri ole päässyt keväällä tapamaan, joten tulkaahan kaikki kertomaan kuulumisenne, Minkkinen kehottaa.

Sauna lämpiää ja tästä pääsee taas uimaan 3.7.!