KSETK Head Set -aikaan!

Kommunikaattoreiden käyttöön järjestetään lisäkoulutus touko-kesäkuun vaihteessa.

Keski-Suomen Erotuomarikerho on hankkinut kuluvana keväänä jäsenistönsä käyttöön head set -laitteiston. Laitteiden käyttöön koulutuksen saaneet päätuomarit sekä kerhon jäseniä olevat liittotuomarit voivat siis hankkia laitteet lainaan kolmikkopeleissä käytettäviksi.

– Liittotuomareillahan nämä ovat olleet arkipäivää jo useamman vuoden. Näitä samoja laitteita ovat tänä talvena hankkineet käyttöönsä myös futsal-tuomarit, KSETK:n varapuheenjohtaja Ville Koskiniemi kertoo.

Laitteita voivat varata maaliskuun kuukausikerhon head set -illassa olleet tuomarit ja muillekin jäsenille järjestetään mahdollisuus koulutukseen myöhemmin tarkemmin ilmoitettavana ajankohtana touko-kesäkuun vaihteessa.

Laitteita voi käyttää – ainakin toistaiseksi – ainoastaan NSM, M2D, M3D, M4D, ASM, A1, BSM ja B1-sarjoissa. Kommunikaattoreiden hallinta ja lainaus kulkee kerhon koulutusvastaavan Sami Hjeltin kautta. Laitteiden arvo on noin 400 euroa, joten johtokunnan harras toive on, että laitteita kohdellaan hyvin ja asianmukaisesti.

– Noudattakaa ohjeita ja käyttäkää laitteita kuten omianne, että ne säilyisivät käyttökelpoisina mahdollisimman pitkään.  Laiminlyönnit aiheuttavat käyttöoikeuden poistamisen ja mahdollisesti korvausvelvollisuuden, Koskiniemi muistuttaa.