Keto kunniapuheenjohtajaksi, tilinpäätös ja toimintakertomus vahvistettiin

Santtu kuukausikerhossa joulukuussa 2018.

Kerhon sääntömääräisessä kevätkokouksessa tiistaina 26.3. käytiin läpi kerhon tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018. Molemmat vahvistettiin esityksen mukaisesti ja hallitukselle ja muille tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus.

Samalla kerho valitsi Santtu Kedon kunniapuheenjohtajaksi. Santtu on ollut kerhon hallituksessa 13 vuotta, joista 9 puheenjohtajana ja vieläpä kolmella eri vuosikymmenellä. Kerhon aikaisempi kunniapuheenjohtaja Kauko Lohi luopui kunniapuheenjohtajuudesta syksyllä 2016.