Haastattelussa: futsalerotuomari Timo Onatsu

Käynnissä olevissa ja huipennuksen ensi viikonloppuna saavissa Futsalin EM-kisoissa on ollut tänä vuonna taas keskisuomalaista väriä erotuomari Timo Onatsun kautta. Kyselimme Timolta muutaman kiinnostavan kysymyksen kisoihin, järjestelyihin ja paineisiin liittyen. Tässäpä terveiset Belgiasta.

1. Ei ole ihan jokapäiväistä, että suomalaisia tuomareita nähdään futsalin arvokisoissa. Kuinka korkealle itse arvostat pääsysi futsalin EM-kisoihin?
Arvioin oman pääsyni kisoihin erittäin korkealle, vaikkakin nämä ovat minulle jo toiset Euroopan mestaruuskisat. Toki takana on hyvä harjoittelujakso ja hyvät kansainväliset ottelut.

2. Pari matsia kisoissa takana, miten analysoisit omia matsejasi tähän mennessä?
Molemmat pelini ovat meneet hyvin ja niissä on ollut erotuomarin kannalta haastavia tilanteita, jotka ovat menneet oikein. Kisojen kotijoukkueelta maalin hylkääminen, koska se tehtiin kädellä. Suora punainen Venäjän pelaajalle. Peleissä on myös ollut hienoja suorituksia pelaajilta. Pelit olivat erityylisiä ja niissä piti olla hereillä kokoajan. Pelit ovat olleet lähes loppuunmyydyt tähän asti.

3. Onko paineita tällä hetkellä – tai kohdistuuko tuomareihin siellä paineita?
Toki jokaisessa pelissähän odotetaan erotuomareiden onnistuvan, koska ovat päässeet kisoihin. Se taitaa olla ainoa paine, joka tulee ns. organisaatiolta. Ja jos et onnistu niin pelejä ei tule.

4. Kuinka kisat näkyvät siellä paikallisessa katukuvassa?
Kisat näkyvät jonkin verran katukuvassa, toki myös lähempänä urheiluhallia ne näkyy isommin mm. isoja mainnoksia. Paikallisissa lehdissä on juttuja kisoista. Kaupungin keskustassa kävelukadulla varmasti liikkuu pelaajia edustuasuissaan. Ja kisaosallistujien käytössä olevissa autoissa on mainokset.

5. Mitä rutiineja tuomareilla on tuollaisissa isoissa turnauksissa? Kuinka paljon treenaatte tai saatte koulutusta kisojen aikana? Onko UEFA asettanut tuomareille joitakin rajoituksia mm. vapaa-ajan suhteen (esim. milloin pitää olla viimeistään hotellilla)?
Varmaan jokaisella erotuomarilla on omat rutiininssa kun on vapaata, mutta meillä on selkeä päiväohjelma klo 8 – 24 asti. Itse kisoissa treenataan ohjatusti kerran päivässä aamulla klo 9-10 niin, että ne joilla oli edellisenä päivänä peli (4 erotuomaria) ja joilla on tulevana päivävänä peli (4 erotuomaria) ovat oma 8 hengen ryhmänsä. Ryhmää vetää fysioterapeuttimme Joao. Sen ryhmän treeni on enemmänkin pelistä palauttava ja peliin valmistava harjoitus. Toinen ryhmä 8 hlöä, joilla on ollut vapaapäivä tai jotka ovat toimineet ajanottajana tai 3 erotuomarina. Tässä ryhmässä harjoitteet ovat hyvin pelinomaisia, esimerkiksi liikkutaan niin kuin pelissä ja tehdään niin fyysisiä kuin henkisiä sekä mentaalisia asioita. Koko harjoittelun ajan täytyy olla keskittynyt aivan kuin pelissä. Harjoittelu kestää tunnin ja siihen päälle matkat harjoittelupaikkalle.
Ennen kisojen alkua kaikkien erotuomareiden kunto testattiin juoksemalla Yo-Yo testi ja ketteryys sekä nopeustestit. Joka päivä katsomme edellisen päivän erotuomareiden sykemittauskäyrät niin pelistä kuin harjoittelusta. Eli jokaisessa ottelussa mittaamme sykkeet ja meidän fysiikkavalmentajamme tekee siitä raportin jokaiselle. Meidän porukkaan kuuluu myös fysioterapeutti, joka on jokaisessa ottelussa mukana ja on käytettävissä esim. ennen peliä hierontana yms.

6. Mitä valmistautumisrutiineita sinulla on peleihin? Ja vastaavasti mitä teette pelien jälkeen?
Peliin valmistautuminen on hieman erilaista riippuen pelataanko iltapäivällä vai illalla, mutta suurinpiirtein valmistautuminen menee samanlailla. Peleihin valmistaudun normaalein rutiineinen eli tutkin hieman joukkueiden taustoja ja saatan katsoa videoita heidän peli tyylistään ja pelaajistaan. Yritän siis ottaa joukkueista selvää ennen peliä. Sitten normaalisti lounaan jälkeen jälkeen pieni ”siesta” kirjaa lukiessa. Sitten hierontaan, tarkistan varusteet ja laitan ne valmiiksi siten pientä energia- ja nestetankkausta. Ennen iltapeliä katson yleensä jotain elokuvaa tai musiikkivideoita. Sitten ennen hallille lähtöä ja joskus matkalla hallille kuuntelen musikkia. Hallilla pitää olla 90 min ennen pelin alkua. Hallilla on omat ruutiinit. Laitan omat erotuomaritavarat valmiiksi ja sen jälkeen menemme kentälle kaikki neljä erotuomaria tarkistamaan kenttää yms. Siitä takaisin koppiin ja pidämme peliin liittyvän palaverin erotuomareiden kesken. Muu valmistautuminen kuin muissakin peleissä, paitsi että täällä on ns. ottelukoordinaattori, joka kertoo ajan ja kaikki poikkeavat asiat sekä varmistaa että kaikki on valmista. Lämmittely asusteet päälle ja lähdemme lämmittelemaan 45 min ennen ottelun alkua. Lämmittely on aina samanlainen, koska sen vetää meidän valmentajamme Joao. Se loppuu n. 25 min, ennen ottelun alkua. Sitten vaihtamaan erotuomarointivarusteet ja kommunikointilaitteet paikalle ja muut asiat kuntoon. Kaikki on valmista ottelun alkuun. 11 min ennen ottelun alkua lähdetään kopista. Ajanottaja ja 3 erotuomari tarkistaa pelaajien varusteet. Matsi… Matsin jälkeen on ihan normaaliit rutiinit, ei mitään erikoista, vaan normaali palautumien ja nesteytystä.

7. Kuinka tarkkaan ottelut käydään läpi tarkkailijan tai delegaatin kanssa? Onko otteluista esimerkiksi videomateriaalia palautetilaisuuksissa?
Joka päivä on palaveri, jossa on kaikki paikalla ja jossa käydään läpi edellisen päivän pelien tarkkailut ja videoanalyysit. Pelistä ja tilanteiden määrästä riippuen käydään videolla tilanteet lävitse. Niin hyvät ja kehitettävät asiat ja ns. jokaisen ottelun omat avainasiat.

8. Minkälainen kilpailutilanne tuomareiden kesken kisoissa on? Pystyvätkö tuomarit olemaan kavereita vai vallitseeko turnauksessa kova kilpailullinen ilmapiiri?
Erotuomareiden kesken on loistava ilmapiiri ja kaikki tukevat toisiaan, vaikka onhan tosi että tällä on myös kilpailua, mutta siihen voi vaikuttaa vain itse tekemällä parhaanssa niin kentällä kun sen ulkopuolella.

9. Miten tuomareista pidetään huolta siellä? Onko olosuhteet hyvät (mm. hotelli, ruoat, kuljetukset jne.)?
Hotelli on hyvä ja se sijaitsee keskustassa, lähellä hallia. Hotellin ruoka on aivan loistavaa, aina vähintään 2 pääruokavaihtoehtoa ja pastaa. Hotellista löytyy loistava kuntosali, uima-allas ja sauna. Kuljetukset toimivat hyvin.

10. Mitä teemoja tuomareille on nostettu esiin kisoissa?
Ei mitään erityisiä teemoja, ainoastaan on muistutettu asioista.

11. Mennäänpä kisoja edeltävään aikaan. Minkälainen valintasysteemi tuomareilla oli?
Ennen turnausta oli valmistama erotuomareiden seminaari marraskuussa, jossa käytiin sääntö, kunto ja muita asioita lävitse. UEFA valitsi seminaariin osallistuvat erotuomarit ja tästä porukasta sitten 16 erotuomaria itse kisoihin. Erotuomarit ovat yleensä elite-luokituksen tuomareita, jota on nyt yhteensä 15. Tuomarit on jaettu futsalissa neljään katekoriaan (Elite-Ykkönen-Kakkonen-Kolmonen). Tuomarit ovat kaikki eri kansallisuuksista ja joukossa tulee olla jokunen määrä ei-osallistuvista maista oleva ns. neutraali erotuomari.

12. Eurosportilta voi seurata Futsalin EM 2014 pelejä ja yhtenä viikonloppuna nähtiin Suomen tv:ssä ensimmäinen futsalpeli Ilves-tervarit. Minkälaisena näet futsalin aseman jos sitä vertaa esimerkiksi futikseen?
Miten futsalin asema on mielestäsi kehittynyt Suomessa ja maailmalla sinä aikana kun olet ollut kansainvälinen erotuomari?

Potentiaalia lajilla on kehittyä ja se on erittäin viihdyttävä tv-laji. Futsalista on kasvanut ihan oma lajinsa, josta olisi varsinkin monelle nuorelle jalkapalloilijalle hyvä tapa harjoitella. Onneksi myös näin tehdään yhä enemmän ja enemmän. Laji on kasvanut ja lajin taitajien määrä on lisääntynyt myös koulutuksen myötä. Futsal on myös tullut lähemmäs jalkapalloa niin säännöissä kuin muissakin asioissa. Tosin se on taktista, mutta hyvä tekniikka auttaa niin futsalissa kuin jalkapallossa. Maailmalla futsal on myös kasvanut varsinkin niissä maissa, joissa siihen on panostettu. Ei ihme että laji on nopeiten kasvava sisäurheilulaji maailmalla. Maaleja, vauhtia ja hienoja suorituksia – mitä muuta yleisö kaipaa? Tähän astisen erotuomariurani hienon maali tule kisoissa pelatussa Portugali-Venäjä ottelussa.

13. Miten kisat jatkuvat osaltasi?
Kisat jatkuvat minun osaltani vapaapäivällä ma 3.2. ja maanantainan sitten tulee tiistain määräykset. Puolet tuomareista lähtee kotiin 5.2. ja sitten kaksi lähtee kotiin 7.2. Katsotaan mitä tulee…

Kisaterveisin
2.2.2014
Timo Onatsu

WP_000681

PANO_20140128_212151

WP_000682

WP_000704

WP_000707