Keski-Suomen erotuomarikerho ry

Olen jo yli kymmenen vuoden ajan ihmetellyt, miten juniorijalkapallotapahtumissa keskitytään vuodesta toiseen täysin epäolennaisiin asioihin. Ja juuri ketään ei tunnu haittaavan, sillä kehitystä ei hirveästi ole oman tuntumani mukaan tapahtunut. Fokus on täydellisesti pielessä.

Annan pari esimerkkiä. Tilanteessa (A) väännetään turnaustoimistolla kättä yli-ikäisyyksistä tai kaksoisedustuksista. Montako niillä vastustajilla nyt on niitä yli-ikäisiä? ”Aika isoja ovat kyllä nuo pari muutakin” – äiti epäilee. Peli käynnistyy ja tytöt ryntäävät pallon perään. Kentällä olevista tytöistä (18) arviolta kolme tai neljä osaa syöttää sisäsyrjäsyotön ja ottaa sen haltuun, muut potkivat palloa satunnaisesti mihin suuntaan se nyt sattuu lähtemään. Maalivahdit pelkäävät palloa, eivätkä osaa edes tekniikan alkeita. Ainut tapa avata peliä on mahdollisimman pitkä potku ihan minne hyvänsä. No, sitten tullaan siihen ottelun ratkaisuun – yksi yli-ikäisistä tytöistä, jolla on vähän muita voimakkaampi potku saa sen vihdoin kohti maalia ja sinnehän se menee – maalivahdin myötävaikutuksella. Pelin jälkeen hävinneen joukkueen vanhemmat selittelevät tappiota vastustajan yli-ikäisillä pelaajilla ja voittaneessa joukkueessa on kaikki hyvin.

Tilanteessa (B) 15-vuotiaat pojat pelaavat turnausotteluaan ja tästäkään ottelusta ei löydy kuin 1 tai 2 pelaajaa, joiden taidot ja pelikäsitys riittäisivät ison kentän peliin. Peli on hirvittävää flipperipalloa ja puolustaja tekee valmentajan mielestä hyvän suorituksen, kun hän pelaa omaa maalia kohti juostessaan pallon rajasta yli, ettei takana tuleva hyökkääjä vain sitä riistäisi, kun puolustavalla joukkueella oli ainoastaan 3 vs. 1 ylivoima tässä tilanteessa. Samassa ottelussa pelaaja saa pallon noin 20m omasta maalistaan ja koko vasen kaista on auki – siitä huolimatta kaveri päättääkin kääntyä omaa maaliaan kohti ja tehdä pienen ympyräkuljetuksen ja kruunaa kokonaisuuden törmäämällä tuomariin, joka ei tajua yhtään, mitä pelaaja yrittää tehdä. Pelaajan mielestä luonnollisesti tuomarin vika. Ottelun jälkeen molemmat joukkueet ovat tyytyväisiä 1-1 tasatulokseen.

Tilanteessa (C) joukkueen valmentaja huutaa 11-vuotiaalle pelaajalle, että hän on aivan väärässä paikassa ja tekee asiat aivan väärin. Pitäisi olla oikeassa paikassa ja tehdä asiat oikein. Voisin lyödä vetoa, että näitä asioita ei oltu tämän joukkueen harjoituksissa harjoiteltu yhtä ainutta kertaa. Ja sitten odotetaan, että 11-vuotias osaisi tehdä ne pelin tuoksinassa. Ei tarvinne sanoa mitään tämän asetelman lähtökohdista. Sama mekastus jatkuu koko ottelun ajan seuraamatta mitään sen kummempaa logiikkaa. Pelaajilla kentällä ei ole hajuakaan siitä, miten erilaisissa pelitilanteissa pitäisi toimia. Perustaidot ovat kaikilla puutteelliset. Mutta ei se mitään vaikka hävittiin 10-0. Oli hyvä tsemppi ja ennen seuraavaa peliä on mukava nauttia vähän eväitä.

Miten voi olla niin, että kovinkaan moni näissä tapahtumissa tapaamistani ihmisistä ei ole huolissaan pelaajien puutteellisista taidoista, surkeasta valmennuksesta tai siitä, että lapsilta ei vaadita yhtään mitään (tai vaaditaan vääriä asioita)?

Juuri niin. Lapsilta voi ja pitää vaatia enemmän kuin juniorijalkapallossa tällä hetkellä tehdään. Samoin seuroissa tarjottavalta valmennukselta. Minkä takia niitä kausimaksuja maksetaan? Ei voi olla niin, että junioriurheilussa ei ole mitään tavoitteita. Fair Play ja Kaikki Pelaa eivät ole mielestäni ristiriidassa sen kanssa, että vaatimustasoa on syytä nostaa merkittävästi. Lasten oppimiskyvystä se ei ainakaan ole kiinni – sen osoittavat ne muutamat timanttiset joukkueet, jotka osaavat hienosti kaikki jalkapallon perustaidot. Ja jo pelkkä vilkaisu osoittaa, että ei tässä ole kyse mistään urheilullisista erityisyksilöistä. Heillä vain sattuu olemaan asiansa osaava valmennus.

Vanhemmat vaativat vääriä asioita – yli-ikäisyyksien, peliajan tasaisen jakautumisen, tuomarin tuomioiden, uusien pelipaitojen ja muun epäolennaisen sijaan pitäisi kysyä lapsen seuralta, että minkälaiset suunnitelmat heillä on valmentajakoulutuksen suhteen? Mitä lasten odotetaan oppivan tämän kauden aikana? Mitä kotiläksyjä tulee tehdä harjoitusten välillä omatoimisesti? Mistä voi kysyä lisää tietoa, jos omat tiedot ja taidot eivät riitä?

Jos soittotunneille mentäessä odotusarvona on se, että lapsi oppii soittamaan, miksi jalkapalloharjoitusten kohdalla ei edellytetä, että opitaan pelaamaan?

Valitettavasti odotan liikaa vanhemmilta ja heidän kyvyltään erottaa olennainen epäolennaisesta. He ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi täysin tietämättömiä jalkapallosta. Lisäksi aika monella tuo vaatiminen ja rajojen asettaminen tuntuu olevan hukassa ihan vain omassakin perhepiirissä.

Olisiko siis Palloliiton edellytettävä seuroilta näitä yllä mainittuja asioita: valmennuskoulutusta, suunnitelmia taitojen oppimisesta ja niin edelleen? Tässä tilanteessa kyllä. Mitä pikemmin, sen parempi. Joissain edistyksellisissä seuroissa tämä on tajuttu jo itse. Ja se näkyy muutaman vuoden viiveellä myös kokonaisvaltaisessa junioripelaajien tasossa. Fortum Tutor -järjestelmä on ollut ainakin jonkinlainen menestys. Nyt olisi kuitenkin syytä nostaa vaatimustasoa järjestelmällisemmin myös seuratoiminnan suhteen. Vaikka jotkut pelkäävät, että ajamme tällä pois vähätkin vapaaehtoiset, väitän että he ovat väärässä. Jokainen nauttii harrastuksestaan enemmän, kun osaa sen paremmin – niin valmentaja kuin pelaajakin.

(EDIT: Tätä kirjoittaessani tippui sähköpostiini tietoja Palloliiton laatujärjestelmäpilotista, jonka puitteissa olisi tarkoitus viedä juurikin mainittuja asioita eteenpäin.)

Mikäli Visio 2020(+10) on toteutuakseen, seurakentässä ja juniorijalkapallossa täytyy tapahtua radikaaleja muutoksia. Osaaminen, terve kilpailu ja oikeanlainen vaatimustaso ovat tämän kehityksen keskiössä. Toivon, että Palloliiton uusi puheenjohtaja on tällä kertaa ensisijaisesti jalkapallomies ja vasta toissijaisesti kabinettihai. Suomalaisen jalkapallon tulevaisuuden menestys rakennetaan junioritapahtumissa ja niiden priorisointi on ilman muuta oltava muutosten keskiössä kokonaisvaltaisen tason nostamisen mahdollistamiseksi.