Pohjoselle kultainen ansiomerkki

Palloliiton kultainen ansiomerkki Vesa Pohjoselle

Vesa Pohjonen sai Palloliiton kultaisen ansiomerkin palveluksistaan jalkapallon pyörteissä.

Ansiomerkki on luovutettu Vesalle jo aiemmin syksyllä.
Keski-Suomen erotuomarikerho ry onnittelee Vesaa vielä kertaalleen ja kiittää vuosien työstä yhteisen harrastuksemme eteen.

Kunniapuheenjohtaja Keto päättää erotuomariuransa Harjulla 20.9.2019

Nuori ja lupaava Keto

Yksi matka päättyy

Perjantaina 20.9.2019, jos piirin erotuomarivastaava ja asettelija suo, päättyy oma aktiiviurani jalkapallon erotuomaritehtävissä Kolmosen ottelussa JJK – JPS. Ottelu pelataan toivon mukaan hienolla Harjun Stadionilla, johon liittyy useita muistoja vuosien varrelta. Kolmekymmentä vuotta yhtäjaksoisesti erotuomarina on varmastikin aivan riittävän pitkä matka tässä haastavassa harrastuksessa. Tästä ajasta on ollut 27 vuotta yhtäjaksoisesti Kolmosen tai ylemmän sarjatason erotuomarina sekä Suomen Palloliiton että Keski-Suomen Piirin otteluissa. Näihin vuosiin mahtuu hauskoja tapahtumia, karmeita kommelluksia ja erityisesti mukavia muistoja.

Olen useaan otteeseen todennut, että parasta tällä matkalla ovat ne lukuisat kaveri- ja ystävyyssuhteet, joita ei varmastikaan olisi syntynyt, jos en olisi osallistunut erotuomareiden peruskurssille Jyväskylässä talvella 1988. Siitä alkoi se matka, nyt se toivottavasti päättyy Jyväskylässä paikalliskamppailun merkeissä.

Oman koko urani olen saanut toimia pääsääntöisesti ilman isoja loukkaantumisia pois lukien syksy 1993. Toki juostut pelit muistuttavat esimerkiksi akillesjänteissä heikosta lihashuollosta matsien jälkeen. Myös muistiinpanojen lukeminen alkaa muuttua haastavammaksi, kun fonttikoko tuntuu vaan pienevän vuosi vuodelta.

Siinä kohtaa, kun jalat vielä hiukan toimivat ja muistikin riittää nippa nappa ottelujen ajaksi, on syytä antaa tilaa uusille tulevaisuuden nimille. Jotta nämä nuoret lupaukset voisivat kehittyä erotuomareina näissä matseissa, tarvitsee heidän päästä näitä pelejä tuomitsemaan. Silloin meidän vanhempien on syytä väistyä vapaaehtoisesti jarruttamasta kehitystä.

Kiitän kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa olen saanut toimia niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. En ala erikseen mainitsemaan ketään nimeltä, koska se lista olisi varsin pitkä. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin puolisolleni ja perheelleni, jotka ovat mahdollistaneet sen, että olen lajin parissa toiminut aktiivisesti näinkin pitkän ajan.

Jätän iloisena ja hyvillä mielin kentät uusille, nuorille ja innokkaille erotuomareille, ja toivon teidän kaikkien saavan lajin parista yhtä paljon positiivisia ja mukavia muistoja kuin itse olen saanut. Varmasti itsekin vaihtaisin muutaman taakse jääneen pelin pois, ja joidenkin pelaajien mielestä näitä saattaa olla jopa satojakin.

Kutsun kaikki teidät Keski-Suomen Erotuomarikerhon jäsenet seuraamaan ottelua perjantaina 20.9. ja sen jälkeen Matsi Bariin saunomaan. Lupaan tarjota jokaiselle ainakin sen yhden juoman ikään, kokemukseen tai sukupuoleen katsomatta. Nähdään kentillä ja niiden ulkopuolella.

Santtu

Koskiniemen viimeinen kansainvälinen Albaniassa

Koskiniemi

Ville Koskiniemi on nimetty avustavaksi erotuomariksi Albanian Durresissa ma 9.9. pelattavaan U21 EM-karsintaotteluun Albania-Itävalta. Ottelun tuomitsee Petri Viljanen (Pori) ja nelikon täydentävät avustava erotuomari Riku Vihreävuori (Tampere) ja 4. erotuomari Joni Hyytiä (Turku).

Kyseessä on Koskiniemen seitsenvuotisen FIFA-taipaleen (2013-2019) viimeinen kansainvälinen ottelu, joka on järjestyksessään viideskymmenes.

”Nyt on aika tehdä jotain muuta. Tässä on viimeiset parikymmentä vuotta eletty aika lailla erotuomarihommien ehdoilla ja erityisesti viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet totaalista panostusta. Viime vuosi oli jättimäinen pettymys monine loukkaantumisineen, mutta olen ylpeä siitä, että olen pystynyt vielä nousemaan huippukuntoon, vaikka keväällä oli kyllä usko välillä koetuksella. Kotimaisen liigan jännittävät ratkaisut tulevat olemaan huippuerotuomariurani päätös. Samassa yhteydessä jätän myös kaikki luottamustoimeni kerhon, piirin ja liiton organisaatioissa toistaiseksi. Haluankin jo tässä vaiheessa puolestani kiittää kaikkia erotuomariyhteisön ihmisiä, jotka ovat jalkapallon kilpailutoiminnan elintärkeä selkäranka ja joiden kanssa tätä hommaa on tässä vuosia tehty.”

Kiitokset Hippoturnauksen tuomareille!

Kiitokset kaikille Hippoturnauksen tuomareille! Tänä vuonna kerhon ottelumäärä oli jonkin verran aikaisempia vuosia vähäisempi (johtuen ison kentän otteluiden määrän putoamisesta) ollen kuitenkin hieman yli 100 ottelua. Tarkka määrä ei ollut tiedossa kirjoitushetkellä.

Kiitos ja kumarrus vielä kerran ja hyvällä jalalla kohti kauden ratkaisupelejä.

Kuvaa klikkaamalla pääset lauantain kuvakoosteeseen.

Hippoturnaus – Kangas

Pusa dominoi tikkakisaa

Kerhon kesätapahtumassa Kiviniemessä perjantaina miteltiin massiivinen KSETK-kesätikkakisa, jonka voittajaksi heitti Juuso Pusa. Pusan tasaisuus tuli esiin erityisesti puolitoistatuntisen rupeaman loppupuolella, jolloin hänen kykynsä iskeä sisempiin rinkeihin oli omaa luokkaansa. Kisan kakkos- ja kolmossijat menivät puheenjohtajistolle, kun Minkkinen/Koskiniemi miehittivät himmeämmät palkintosijat, vaikka jotain supinaa sopupelistä Kiviniemen pusikoissa kuuluikin.

Tikkakisan valtias Pusa

Samassa tilaisuudessa kerhon johtokunta teki myös päätöksen kauden päättäjäisten formaatista. Keskustelujen jälkeen päädyttiin siihen, että tänäkin vuonna päättäjäiset ja syyskokous yhdistetään samaan tilaisuuteen ja lisämausteeksi siihen otetaan vielä Huuhkajien otteluseuranta.
Tämä tapahtumapaketti siis tarjoillaan jäsenistölle marraskuun 15. päivä Opinkiven saunalla. Tarkempi ohjeistus ja ohjelmisto ilmoitetaan syksymmällä.

Hallitus on jälleen tehnyt päätöksiä.

Vekkeli Ranskaan

Minka Vekkeli osallistuu naisten MM-turnauksen yhteydessä järjestettävään erotuomarikoulutustapahtumaan Ranskan Lyonissa 26.-30.6.
Koulutuksen järjestävät yhteistyössä FIFA ja Equal Playing Field (EPF). Kurssin ohjelmassa on niin käytännön harjoituksia kuin teoriaakin.
Kurssilaiset pääsevät myös osallistumaan EPF:n järjestämään maailmanennätysotteluun.

Minka Vekkeli

1 2 3 4 22