Koskiniemi puheenjohtajaksi, Åkerman uutena hallitukseen
Ville Koskiniemi valittiin kerhon sääntömääräisessä syyskokouksessa perjantaina 2.11.2018 uudeksi puheenjohtajaksi, kun Santtu Keto väistyy nuijan varresta. Kerho kiittää Santtua kuluneesta kahdesta vuodesta.
Santun puheenjohtajuus oli myös historiallinen, sillä kukaan ei ole aiemmin toiminut yhdistyksemme puheenjohtajana kolmeen eri otteeseen ja vieläpä kolmella vuosikymmenellä!
Aiemmista puheenjohtajista vain Kauko Lohi ja Matti Helenius ovat toimineet kahteen eri otteeseen puheenjohtajina. Myös Koskiniemi liittyy tähän joukkoon tuoreen valintansa johdosta.
Muuten kerhon nykyinen hallitus säilyy lähes ennallaan, kun kaikki erovuoroiset jäsenet (Sami Hjelt, Johanna Itkonen ja Paul Lipiäinen) valittiin uudelleen tehtäviinsä. Lisäksi Ville Minkkinen ja Arttu Ollila jatkavat pesteissään normaalisti.
Kokonaan uutena kasvona hallitukseen valittiin Jouni Åkerman, jonka erotuomariura alkoi jo 90-luvun alussa, mutta välissä oli parinkymmenen vuoden tauko ja aktiivisemmin Jouni palasi takaisin lajin pariin kolme vuotta sitten. Jounin henkilöesittely on luettavissa kerhon sivuilla 12.9. ilmestyneessä jutussa.
Syyskokouksessa vahvistettiin myös talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2019 hallituksen esityksen mukaisesti.
Lisäksi jaettiin kauden palkintoja, jotka julkaistiin kerhon sivuilla jo aiemmin perjantaina.
Kerho onnittelee kaikkia valittuja ja palkittuja.


Tulevan kauden futsal-pelit ovat pyörähtäneet väkevästi käyntiin eri sarjatasoilla, ja eräänä merkkinä tästä on KSETK:n Timo Onatsu saanut pakata jälleen matkakassinsa. Onatsu on matkannut alkuviikosta Serbiaan, jossa pelataan keskiviikkona UEFA Futsal Champions Leaguen ottelu Ekonomacin ja tshekkiläisen Chrudimin välillä. Toisena tuomarina ottelussa toimii valkovenäläinen Vitali Rakutski ja kolmantena belgialainen Juan Boelen. Ottelu alkaa Serbian keskiosissa sijaitsevassa Karagujevacin kaupungissa Suomen aikaa klo 21.30.
Tenniksen KSETK Open taisteltiin lauantaiaamupäivänä läpi paikoin valitettavan liukkaalla Hippoksen massakentällä. Massivisella kolmen pelaajan kaaviolla läpiviedyn turnauksen vei nimiinsä Paul Lipiäinen, joka näin ollen kirkasti kahden vuoden takaisen hopeansa kullaksi.