Nuijan päästä, osa 14 (#1, 2012)

Viime vuonna aloitettu Nuija päästä –blogimme oli palautteiden mukaan sen verran pidetty, että näemme blogissa nyt toisen vuoden avauksen.

Veikkausliiga 2011 saatiin pelattua loppuun ja kausi päättyi HJK:n ylivoimaiseen mestaruuteen ja keskisuomalaisen edustusjalkapallon ensimmäisiin SM-mitaleihin. Sen jälkeen olemme voineet seurata mitä erilaisimpia spekulaatioita niin joukkueiden raha-asioista kuin mahdollisista vedonlyöntivilpeistäkin. Toivottavasti seurat ovat tehneet kotiläksynsä hyvin ja huolehtineet siitä, että tulevana kesänä voimme nauttia erinomaisesta Veikkausliigajalkapallosta ilman turhia kupruja. Jyväskylässä päästään lisäksi nauttimaan euro-ottelutunnelmaa, kun JJK päätti pelata (ensimmäisen) kotiottelunsa Harjun stadionilla.

Veikkausliigan tuomariosastolla ei tapahdu merkittäviä muutoksia, sen sijaan kotimaisessa kentässä oli merkittävää, että kaksi pitkäaikaista FIFA-tuomariamme vaihtui nuoremman sukupolven edustajiin, kun Dennis Antamo ja Jari Järvinen nousivat listalle korvaten ansiokkaat Petteri Karin ja Tero Niemisen. Suomalaiset huipputuomarit lähtevät viikon kuluttua harjoitusleirille Turkkiin, missä on tarkoitus harjoitella viikko fyysisen valmentajan johdolla sekä kouluttautua Steven Bennettin valvonnassa. Keski-Suomesta Turkkiin ovat suuntaamassa Mikko, Händi ja Ville.

Kansainvälinen kausi on täydessä käynnissä ja jo tähän asti olemme saaneet todistaa mielenkiintoisia yllätyksiä, kun esimerkiksi Manchesterin molemmat seurat pelasivat itsensä Eurooppaliigan puolelle heti UCL-lohkovaiheen jälkeen. Basel, Napoli ja Zenit sen sijaan näyttävät, miten futista osataan pelata myös superrikkaiden takana. Napolin esitys Chelseaa vastaan viime viikolla olisi ansainnut jopa enemmänkin maaleja, sen verran ylivoimainen se oli Napolin illassa. Ottelun espanjalaistuomari Carlos Velasco Carballo veti erittäin tyylikkäästi ja hänen diagonaalisiirtymänsä ottelun loppupuolella olivat suorastaan naurettavan herkännäköisiä. Toinen vakuuttavasti esiintynyt tuomari itse seuraamissani UCL-otteluissa on ollut skotlantilainen Graig Thomson, jonka tiimissä on ollut silmiinpistävää avustavien toiminta riketilanteissa: rikkeet puhuttiin mikkeihin, eikä niitä liputettu ollenkaan. Tosin nyt pari viikkoa sitten Leverkusenin ja Barcan pelissä toiminta oli enemmän tavanomaista kuin eräässä lohkovaiheen ottelussa.