Peruskurssilla ilahduttava osanotto

Palloliiton Keski-Suomen piirin järjestämällä tämän vuoden jalkapalloerotuomarin peruskurssilla on ilahduttava osanotto. Paikalle Voionmaan koululle ilmestyi perjantaina 15 uutta tuomarilupausta.

– Viime vuosina peruskurssi on vetänyt seitsemästä viiteentoista henkeä, joten tämän vuoden määrä on mainio, piirin kouluttaja Jouni Aapajärvi kertoo.

Kurssilaisista suurin osa oli Jyväskylästä ja Muuramesta, mutta oltiinpa paikalle saavuttu aina Karstulaa myöten. Myös KSETK kävi kurssin aluksi esittäytymässä uusille kurssilaisille kertoen yhdistyksen toiminnasta ja sen tarjoamista eduista.

Aapajärven ja Lasse Koistisen vetämän kaksipäiväisen koulutuksen lisäksi uusien tuomareiden huhtikuinen urakointi jatkuu kenttäkoulutuksella, jatkokurssilla sekä ensimmäisillä peleillä Komeettojen turnauksessa loppukuusta.

Peruskurssille osallistui tänä vuonna 15 henkeä.